Lukemisen parhaita puolia on, että kirjoja ahmiessaan oppii mitä ihmeellisimmistä aiheista. Sellaisistakin, jotka eivät ole koskaan aiemmin kiinnostaneet.

Otetaan nyt esimerkiksi Miika Nousiaisen romaani Maaninkavaara. Tiesin ennakolta, että romaanin keskeinen teema on suomalainen kestävyysjuoksu. Se kuulosti niin puuduttavalta, että olisin tuskin tarttunut kirjaan, ellen olisi ihastunut Nousiaisen esikoisromaaniin Vadelmavenepakolainen.

Onneksi tartuin. Maaninkavaara on jäntevästi kirjoitettu, hykerryttävä ja haikea romaani keski-ikäisen miehen pakkomielteestä ja rikkinäisen perheen yrityksistä pysyä koossa. Ja tietysti myös siitä kestävyysjuoksusta. Nyt tiedän, keitä ovat Kaarlo Maaninka ja Juha Väätäinen, mitä kestävyysjuoksijan pitää syödä ja miten Lasse Virén juhli häitään.

John Irvingiä voin kiittää siitä, että tiedän edes jotain merimiestatuoinneista – ne kun ovat keskeisessä osassa hänen romaanissaan Kunnes löydän sinut. Outi Alanteen romaani Neiti N:n tarina on opettanut minulle melkein kaiken, minkä tiedän S/M-kulttuurista. Tiikerinkesytykseen taas perehdytti Yann Martelin Piin elämä.

Mistähän aiheesta haluaisin oppia seuraavaksi?

Iida