Comments on: Klassikkotaakka http://blogit.menaiset.fi/rivien-valista/2009/06/02/klassikkotaakka/ Iida Riekko ja Susanna Laari ovat Me Naisten toimittajia ja entisiä kirjallisuudenopiskelijoita. Molemmat pitävät kirjoista, joissa on älyä ja tunnetta, ja lukevat mieluiten sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Tue, 29 Sep 2009 06:40:54 +0000 hourly 1 http://wordpress.org/?v=3.3 By: Nattirlit http://blogit.menaiset.fi/rivien-valista/2009/06/02/klassikkotaakka/comment-page-1/#comment-7 Nattirlit Mon, 15 Jun 2009 08:38:38 +0000 http://blogit.menaiset.fi/rivien-valista/?p=44#comment-7 Luin Anna Kareninan ekan kerran joskus 80-luvulla. Silloin luin sitä lähinnä rakkausromaanina, onnettomana ja ehkä tosiaan vähän tylsänäkin. 90-luvulla luin kirjan uudelleen, jolloin olin jo 2 lapsen äiti, ja yllättäen se avautuikin myös yhteiskunnallisena romaanina. Ikäänkuin Tolstoi olisi ollut feministi! Luin Anna Kareninan ekan kerran joskus 80-luvulla. Silloin luin sitä lähinnä rakkausromaanina, onnettomana ja ehkä tosiaan vähän tylsänäkin. 90-luvulla luin kirjan uudelleen, jolloin olin jo 2 lapsen äiti, ja yllättäen se avautuikin myös yhteiskunnallisena romaanina. Ikäänkuin Tolstoi olisi ollut feministi!

]]> By: sbrunou.blogspot.com http://blogit.menaiset.fi/rivien-valista/2009/06/02/klassikkotaakka/comment-page-1/#comment-6 sbrunou.blogspot.com Mon, 15 Jun 2009 06:22:35 +0000 http://blogit.menaiset.fi/rivien-valista/?p=44#comment-6 Minulle taas Anna Karenina oli puhutteleva, mukaansatempaava, huikea kirja. Todella positiivinen kokemus siis! Mutta Tolstoin Sota ja rauha sen sijaan uuvutti muutaman kymmenen sivun jälkeen. Samoin kävi Rikokselle ja rangaistukselle. Makuasioita taitavat olla tosiaan. Venäläisklassikoista Saatana saapuu Moskovaan taas on niin mukaansatempaava, että sitä uskaltaa suositella vaikka kenelle. Oikea asenne tuo, että lukee vain sitä mikä kiinnostaa. Tylsiltä tuntuvat kirjat voi jättää huoletta kesken, mielestäni. Voihan niitä aina yrittää joskus myöhemmin uudestaan. Minulle taas Anna Karenina oli puhutteleva, mukaansatempaava, huikea kirja. Todella positiivinen kokemus siis! Mutta Tolstoin Sota ja rauha sen sijaan uuvutti muutaman kymmenen sivun jälkeen. Samoin kävi Rikokselle ja rangaistukselle. Makuasioita taitavat olla tosiaan.

Venäläisklassikoista Saatana saapuu Moskovaan taas on niin mukaansatempaava, että sitä uskaltaa suositella vaikka kenelle.

Oikea asenne tuo, että lukee vain sitä mikä kiinnostaa. Tylsiltä tuntuvat kirjat voi jättää huoletta kesken, mielestäni. Voihan niitä aina yrittää joskus myöhemmin uudestaan.

]]> By: marikki http://blogit.menaiset.fi/rivien-valista/2009/06/02/klassikkotaakka/comment-page-1/#comment-5 marikki Thu, 04 Jun 2009 07:07:20 +0000 http://blogit.menaiset.fi/rivien-valista/?p=44#comment-5 Jep, Anna Karenina on ehkä tylsimpiä tiiliskiviä jonka olen elämäni aika kahlannut sisulla läpi. Odotin koko ajan, että Jotakin tapahtuu. Ei sitte tapahtunu. Jep, Anna Karenina on ehkä tylsimpiä tiiliskiviä jonka olen elämäni aika kahlannut sisulla läpi. Odotin koko ajan, että Jotakin tapahtuu. Ei sitte tapahtunu.

]]> By: http://kirjani.vuodatus.net http://blogit.menaiset.fi/rivien-valista/2009/06/02/klassikkotaakka/comment-page-1/#comment-4 http://kirjani.vuodatus.net Wed, 03 Jun 2009 11:05:48 +0000 http://blogit.menaiset.fi/rivien-valista/?p=44#comment-4 Anna Karenina on kyllä kohtalaisen tylsä, täytyy myöntää. Ja on niissä monissa muissakin venäläisissä klassikoissa paljon jaarittelua. Itse rakastan silti erityisesti Dostojevskiä, sillä niiden ehkä puisevien kohtien joukossa on ihania helmiä ja sellaista elämän ja kuoleman vimmaa, jota ei monista nykykirjailijoiden teoksista löydä. Venäläiset klassikot käsittelevät suuria filosofisia kysymyksiä ja ovat niin intohimoisia ja traagisia, ettei niitä voi olla rakastamatta. Vaikka väliin puuduttaakin. Anna Karenina on kyllä kohtalaisen tylsä, täytyy myöntää. Ja on niissä monissa muissakin venäläisissä klassikoissa paljon jaarittelua. Itse rakastan silti erityisesti Dostojevskiä, sillä niiden ehkä puisevien kohtien joukossa on ihania helmiä ja sellaista elämän ja kuoleman vimmaa, jota ei monista nykykirjailijoiden teoksista löydä. Venäläiset klassikot käsittelevät suuria filosofisia kysymyksiä ja ovat niin intohimoisia ja traagisia, ettei niitä voi olla rakastamatta. Vaikka väliin puuduttaakin.

]]>