26.5.2009 9:19

Täydellistä kesäkirjaa etsimässä

Koska kaikki ajatukset joka tapauksessa jo pyörivät tulevassa kesälomassa, on aika pohtia täydellisen kesäkirjan olemusta.  

1. Hyvä kesäromaani ei ole liian paksu, jotta sitä jaksaa kantaa mukanaan ja kannatella käsiensä varassa löhötesään selällään beachillä/niityllä/pihalla/riippukeinussa.

2. Pokkari täyttää edellisen vaatimuksen + jätskitahra taskukirjan sivulla ei harmita niin paljon kuin kovakantisessa.

3. Toisaalta hyvän romskun on oltava sen verran paksu, että siitä riittää ahmimista ainakin yhdeksi valoisaksi kesäyöksi. Lomallahan parasta on juuri se, ettei aamulla tartte jaksaa herätä töihin.

4. Plussaa tulee, jos kirjan tapahtumat sijoittuvat samalle paikkakunnalle, jossa lomaa viettää.

5. Monet väittävät lukevansa kesällä klassikkoja. Parasta kuitenkin on, jos käsiinsä saa tuoreen tarinan. Kustantamoissakin tajutaan nykyään julkaista kirjoja ennen lomia, jolloin ihmiset lukemista kaipaavat. Itse odotan ainakin Mari Jungstedtin Gotlantiin (ihana kesäsaari!) sijoittuvan dekkarisarjan tuoreinta suomennosta Muurien kätköissä sekä ranskalaisen Anna Cavaldan viidettä kirjaa Lohduttaja. Monelle Espanja-fanille täydelliseksi kesäkirjaksi saattaa muodostua Carlos Ruiz Zafonin (Tuulen varjon kirjoittajan) Enkelipeli

Susanna

Tallenna ja jaa:
Jätä kommentti