Pamfletit ovat nyt trendikkäitä. Kustantamot julkaisevat tiuhaan tahtiin pamfletteja eli ohuita kirjasia, jotka puhuvat ajankohtaisesta aiheesta kriittisesti ja kärjistäen. WSOY perusti viime vuonna Barrikadi- ja Like Into-sarjan, Tammi elvytti yhteiskunnallisten kiistakirjojen sarjansa Huutomerkin, joka oli voimissaan viimeksi 70-luvulla.
Miksi pamfleteille on juuri nyt tilausta? Johtuuko se siitä, että yhä pirstaleisemmassa ja epävarmemmassa maailmassa on virkistävää lukea kirja, jonka sanoma on selkeä ja räväkkä?
Vai siitä, että tämän päivän kuumia sanoja ovat elämykset ja suuret tunteet – ja provosoiva pamfletti nostaa takuulla pintaan tunteen jos toisenkin?
Jos haluaa lukea jotakin, mikä ei takuulla jätä kylmäksi, suosittelen tarttumaan tamperelaisen sosiologin Anna Kontulan tuoreeseen pamflettiin Tästä äiti varoitti (Into 2009). Siinä kolmekymppinen Kontula ruoskii äitiensä ikäluokan feministejä siitä, että he kahlitsevat naiseutta hyväksymällä vain avioliitossa harjoitettavan, hellän ja mielellään lähetyssaarnaaja-asennossa tapahtuvan seksin. Kontulaa harmittavat tiukkapipoiset naisasianaiset, joiden mielestä kunnon feministi ei käytä huulipunaa eikä halua alistua miehelle makuuhuoneessakaan.
Pamfletissa hän julistaa: ”Minä haluan molemmat, krumeluurit ja tasa-arvon. - - En hyväksy patriarkaalista keskiluokkaista normia, joka käskee olla siisti, pliisu ja hyvämuotoinen. En myöskään arvosta valtavirtafeminismin normia, jossa stereotyyppinen feminiinisyys on syntiä.”
Hetkittäin pamflettia lukiessa tulee olo, että sen tavoite on julistaa, kuinka hienoa on harrastaa seksiä mahdollisimman monien partnereiden kanssa mahdollisimman epäsovinnaisilla tavoilla. Kontulan tyyli on hyökkäävä ja härnäävä.
Mutta on Kontulalla pointtinsa: on hyvä kysyä, millaista feminismiä nykymaailmassa tarvitaan ja miten naisten seksuaalisuutta kontrolloidaan.
Tämän vastapainoksi voisin tahkota jo pitkään lukuvuoroaan odottaneen ”miesasiamies” Timo Hännikäisen kohutun pamfletin Ilman (Savukeidas 2009), joka pohtii seksittä jäävien miesten asemaa. Kirjat voisivat olla kuohuttava keskustelupari.
Iida Riekko
Mäkin haluan molemmat: tasa-arvon, mutta myös oikeuden naisellisuuteen ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin (en tarkoita tällä seksiä, vaan sitä, että yleensä mieheni ajaa matkustaessamme autolla, koska se tykkää siitä ja musta se on tajuttoman tylsää ja väsyttävää). En kuitenkaan ymmärrä miten tämä mitenkään liittyy tuohon Iidan epäilemään kirjan perimmäiseen tavoitteeseen. En ole lukenut pamflettia, joten ehkä se sitä lukiessa selkenisi paremmin kuin tässä blogissa.