Tuntui siltä kuin eilisissä Linnan juhlissa olisi todellakin ajateltu veteraaneja, eikä omaa ruutunäkyvyyttä. Säväyttäjiä oli muutama, floppejakaan ei juuri näkynyt. Ehkä hyvä niin. Se, mitä katsoja jäi kaipaamaan, oli hillitty maailmanluokan eleganssi – onhan kyseessä kuitenkin yksi harvoista tilaisuuksista, joita juhlakansa saa kunnioittaa pynttäytymällä parhaimpiinsa.

Lähimmäs eleganttiutta pääsivät kansanedustaja Leena Harkimo vaatimattoman värisessä, mutta kauniisti laskeutuvassa puvussaan sekä vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet kauniin linjakkaassa punaisessa. Pääministerin vaimon Mervi Kataisen punaisen iltapuvun helma oli todella kauniisti laskostettu ja yläosakin viehätti yksinkertaisuudellaan. Punaisessa hurmasi myös peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson. Korkeakauluksinen pitsiyläosa yhdistettynä suoralinjaiseen mekkoon – nappivalinta!

Illan kuningattareksi voi kai hyvällä omallatunnolla tituleerata laulaja Jenni Vartiaista, joka onnistui yhdistämään asussaan tyylikkyyden joukosta erottumiseen. Suunnittelija Katri Niskasen kädenjälkeä nähtiin kaiken kaikkiaan seitsemässä puvussa, joista Jennin asu oli se tyylikuningattarelle suunniteltu. Erityisen kaunis oli mekon viittamainen selkäpuoli.

Toinen mieleenpainuvista kaunottarista oli jääkiekkoilija Ossi Väänäsen vaimo Mirella Koullias. Mirellan musta Ritva-Liisa Pohjalaisen suunnittelema asu sopi täydellisesti kantajalleen ja erottui positiivisesti muun mustan joukosta. Mustaa nimittäin nähtiin paljon.

Mirellan lisäksi suunnistaja Minna Kauppi oli valinnut koristeellisen mustan mekon. Ainakin tv-ruudulla Minnan asu jäi hieman vaisuksi, vaikkakin Black Swan -balettielokuvan valitseminen teemaksi oli hyvä idea.

Kangaskaupat todennäköisesti kärsivätkin tällä hetkellä sulkasadosta – höyheniä ja töyhtöjä näkyi Linnan parketilla sen verran.

Yksi onnistuneimmista höyhenkoristeista oli Amerikan suurlähettilään puolison Cody Oreckin harmaan puvun pääntiessä. Puvun oli suunnitellut Muodin huipulle -sarjasta tuttu Mert Otsamo. Toinen höyhenillä ilostuttaja oli suunnistaja Anni-Maija Fincke. Monelle hänen kantamansa turkoosti olisi voinut olla turhan ärhäkkä väri, mutta punertavahiuksisen Anni-Maijan sävyihin mekko sopi hienosti. Sininen silmämeikki tosin oli jo aika rohkea veto.

Linnassa aiemmin erottuneet naiset, tv-kuuluttaja Maria Jungner ja kansanedustaja Jaana Pelkonen, olivat tänä vuonna liikkeellä hyvin hillityllä linjalla. Kauniit naiset näyttivät toki juhlavilta myös vaatimattomammassakin tyylissä, mutta kunnon hohto jäi puuttumaan. Hillittyyden oli voinut vaikka vetää ihan överiksi, että tyyliin olisi tullut enemmän eloa.

Muita ‘ihan kivasti’ onnistuneita Linnassa riitti: europarlamentaarikot Eija-Riitta Korhola vaaleanpunaisessaan ja Riikka Manner, jonka mekossa oli kaunis, pitkä laahus. Myös kansanedustaja Kike Elomaa yllätti positiivisesti valkoisella, ehkä hieman kreikkalaishenkisellä asullaan. Riikka Pulkkisen mekossa oli hieno vihreä kuviointi, ja kirjailija itse näytti todella kauniilta, mutta silti tuntui, että jotain jäi puuttumaan. Kansanedustaja Antti Kaikkosen puoliso Satu Taiveaho pysyi näyttävän naiselliselle tyylilleen uskollisena ja sädehti paljeteissa. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mekko oli sinänsä kaunis, joskaan ei mieleenpainuva.

Muutamista erikoisuuksista mainittakoon Teija Vesterbackan yllä nähty Angry Birds -asu. Jos linnut kerran oli saatava mukaan Linnaan, tämän tyylikkäämmin suunnittelija Katri Niskanen ei varmastikaan olisi voinut työtään hoitaa. Tarkoituksena oli herättää huomiota, mikä onnistui. Onko kuitenkaan vaimon tehtävä huolehtia pelifirman medianäkyvyydestä? Teija tuntui olevan asian kanssa sinut, joten ehkä ratkaisu oli parempi kuin se, että Mighty Eagle Peter Vesterbacka olisi yrittänyt Linnaan punaisessa hupparissa.

Kuvia Linnan juhlista 2011:
Illan upeimmat
Illan erikoisimmat

Marjut Laukia

Trimmattu tyyli on kuulemma yhä tärkeämpää työelämässä, mutta tänne Me Naisten toimitukseen trendi ei ole kantautunut. Teemme tietysti säihkyvän upeaa lehteä, mutta näytämme itse, hmm, aika arkisilta. Tässä pieni mutta kuvaava otos toimituksen työeleganssista. (Kuvattavia ei ole varoitettu etukäteen, joten asuvalinnat ovat autenttisia.)

Maria Ruuska, toimittaja:

”Olen menossa tänään juttukeikalle, jossa jumpataan. En jaksanut ottaa mukaan kaksia kenkiä, joten laitoin jalkaan tennarit, joissa voi myös jumpata. Pyrin valitsemaan sellaiset vaatteet, joissa voin mennä haastattelemaan perheenäitiä hänen kotiinsa mutta tarvittaessa myös vaikka juttukeikalle eduskuntaan. Käytän töissä aina samanlaisia mustia housuja, minulla on näitä kolmet.”

Anu Kerttula, toimittaja:

”Halusin laittaa tänään hameen, koska oli lämmin päivä. Minulla on tapana kulkea kädet taskuissa, ja tämä on lempihameeni, koska tässä on isot taskut. Olen menossa tänään lehdistötilaisuuteen, joten halusin pukeutua siististi mutta kuitenkin mahdollisimman mukavasti. Nahkaiset Converset ovat lempikenkäni ja tällä säällä ne vielä juuri ja juuri menevät. Tämä rannekoru on minulla joka päivä. Olen saanut sen edesmenneeltä kummitädiltäni, ja hän oli saanut sen rippilahjaksi yli 50 vuotta sitten.”

Henna Mattila, graafikko:

”Tulin töihin fillarilla, siksi minulla on lyhyet lahkeet ja tennarit. Valitsin punaista väriä, koska se näkyy hyvin liikenteessä. Vietän työpäiväni toimituksessa tietokoneen ääressä, joten voin pukeutua ihan niin kuin itse haluan.”

Sanna Sommers, toimittaja:

”Laitoin tänään hameen, koska ainoat ehjät ja sopivat farkkuni olivat likaisina. Yritän pukeutua töihin yleensä neutraalisti ja maanläheisesti, koska en halua että haastattelutilanteessa huomio kiinnittyy vaatteisiini. Haluan näyttää helposti lähestyttävältä, jotta ihmiset uskaltavat kertoa minulle asioitaan.”

Oskari Onninen, valokuvaaja:

”Olen tällä hetkellä asunnoton, sillä pääsen kesäkämppääni Helsingissä vasta ensi viikolla. Kaikki vaatteeni ovat matkalaukussa, ja tässä vaiheessa t-paitavaihtoehdot alkavat olla vähissä. Pyrin valitsemaan töihin sellaiset vaatteet, että kehtaisin mennä niissä oman myös äitini luo eikä hänellä olisi moitittavaa.”

Essi Myllyoja, toimittaja:

”Laitoin nämä vaatteet, koska ne sattuivat aamulla kaapista käteen. Päivän suurin pukeutumisongelma oli se, että ulkona on lämmin mutta täällä toimituksessa on kylmä. En ole menossa tänään toimituksesta mihinkään, joten en jaksanut meikata enkä laittaa tukkaa mitenkään erityisesti.”

Maija Koski, toimitussihteeri:

”Aamulla minusta tuntui, ettei ole mitään päällepantavaa. Kiireessä lasten kanssa on kuitenkin turha jäädä vaihtelemaan asukokonaisuuksia. Varminta oli vetää jalkaan farkut ja peruspusero. Olen koko päivän toimituksessa, joten pukeutumisessani joudun huomioimaan lähinnä itseni ja työkaverini. Koska oli lämmin ja aurinkoinen aamu, halusin laittaa paljaat jalat kesäisiin kenkiin.”

Sanna Sommers

Teen vaatteiden ostopäätökset näppituntumalta ja fiiliksen mukaan. En voi silti täysin väittää, etteivätkö merkkien luomat mielikuvat myös vaikuttaisi. H&M – edullinen ja trendikäs, muttei välttämättä kestävä. Filippa K – minimalistinen, laadukas. Marimekko – perinteinen, suomalainen. Suomalaisista pienistä vaatemerkeistä minulla ei vielä ole tarpeeksi vahvoja mielikuvia, jotta osaisin suunnata sinne hamehimossani.

Koska Suomi on pieni ja ketjuliikkeiden dominoima markkina-alue, pienten merkkien on vaikea saada huomiota ja menestyä. Vielä tuntemattomien suunnittelijoiden on oltava luovan lahjakkuutensa lisäksi hyviä verkostoitumaan, markkinoimaan itseään ja hoitamaan yrityksensä raha-asioita. Näkyvyyttä ei kannata paheksua, jos haluaa menestyä ja saada nimensä tarpeeksi laajan asiakaskunnan tietoon.

Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuu vuosittain nippu lahjakkaita suunnittelijoita, moni nuorista myös suuntaa hakemaan oppinsa ulkomailta. Osa muotilahjakkuuksista jää maailmalle, ja ehkä joskus palaa vielä takaisin Suomeen.

Esimerkiksi Lähimuodin luojat -jutussa (MN 50/2010) haastateltu suunnittelija Hanna Riiheläinen on työskennellyt New Yorkissa suunnittelija Zac Posenilla. Lumi Accessories -merkin Sanna Kantola puolestaan on suunnitellut laukkuja Ralph Laurenilla. Kenkäsuunnittelija Julia Lundsten asuu Lontoossa ja tekee sieltä käsin omien Finsk-kenkiensä lisäksi yhteistyötä niin kansainvälisten merkkien kuin Marimekonkin kanssa.

Suomalaisen suunnittelun muutosta leikkisästä ja värikkäästä maritytöstä hienostuneen aikuiseen ja omaperäisempään suuntaan on mukava seurata. Tällä hetkellä moni nuorista suomalaisista suunnittelijoista haaveilee tehtaassa valmistetusta vaatemallistosta. He haluavat olla suunnittelijoita eivätkä ompelijoita.

Odotan innolla ensimmäistä kaupallisen vaatemalliston läpimurtoa. Todennäköisesti se tapahtuu, kun merkki täyttää omat – ja varmasti monen muunkin pukeutujan – täydellisen ostoksen kriteerit ja vaatteet ovat:

• käyttötarkoitukseensa sopivia
• hyvin leikattuja
• laadukkaista, ympäristöystävällisistä materiaaleista valmistettuja
• hinnaltaan kohtuullisia.

Ei tämä minusta ole liikaa vaadittu.

Marjut Laukia

Ajatus hiipii usein mieleen aamuisin, kun värjöttelen bussipysäkillä ja viima puhaltaa kasvoihin: Miksi en ostanut sitä muhkeaa toppatakkia, joka sattui vastaan ostosreissulla viime syksynä?! Nyt sille olisi käyttöä.

Alkusyksyn leppeässä ilmastossa toppatakin hankkiminen tuntui kuitenkin liian aikaiselta. Kyllä minä vielä ehdin, ajattelin. Sitä paitsi eihän Etelä-Suomeen edes tule kunnon talvikelejä, joten luultavasti takki olisi ostoksena ihan turha.

Miten väärässä olinkaan, enkä ainoastaan ilmoista. Kun pakkaset ovat päällä, on toppatakin ostaminen jo myöhäistä. Jopa Helsingin kokoisessa kaupungissa kaupat huutavat ei oota, vaikka talvivaatteiden sesonki olisi parhaimmillaan.

Tämä ei johdu pelkästään siitä, että kaltaiseni mattimyöhäiset ovat rynnänneet liikkeisiin ja tyhjentäneet varastot. Vaatekauppa toimii nimittäin tarkasti suunniteltujen sesonkien mukaan. Mallistot vaihtuvat, tavaraa otetaan myytäväksi tasan sen verran, kun sitä arvellaan menevän. Ylimääräisiä varastoja ei pidetä. Kun myymälöissä on siirrytty kevätsesongin puolelle, talvivaatteita on enää turha hakea.

Fiksu kuluttaja osaakin varautua kaupan mielenliikkeisiin, koska päinvastoin kuvio ei toimi. Vaikka tuntuu tyhmältä etsiä untuvatakkia elokuun helteissä, vaihtoehtoja on vähän: joko ostat takkisi ajoissa tai palelet.

Mirkka Isotalo

Vau mikä takki! Mutta hintalapun numerot eivät sitten ihastutakaan aivan yhtä paljon.

Aina silloin tällöin muotijuttujemme yksittäisten vaatteiden tai asusteiden hinnasta saa palautetta: Ei sovi mun kukkarolle!

Näin on, vaikka Me Naisten muotijuttujen yksi tärkeimmistä ohjenuorista on vaatteiden kohtuuhintaisuus ja se, että niitä löytyy ympäri maata. Mutta muotiin monta sivua viikoittain panostavana lehtenä me myös haluamme näyttää lukijoille kuumimmat trendit ja bongata uusimmat ”herkut”, joiden hinnalla ei ole niin väliä. Ne antavat vinkkejä ja näyttävät suunnan, jota voi toteuttaa oman lompakon sallimissa rajoissa.

Mimmien 422 000 lukijan joukkoon mahtuu niin muotiin intohimoisesti hurahtaneita, oman tyylinsä etsijöitä ja sen löytäneitä kuin vaatteisiin hyvin käytännöllisesti suhtautuvia. Niille, jotka eivät ole varsinaisesti muodista kiinnostuneita, muotijuttumme tarjoavat elämyksiä: esteettistä nautintoa ja tarinoita, joihin voi hypätä mukaan.

Tällä viikolla pääset pellon laitaan nauttimaan kuulaasta syysilmasta lämpimästi pukeutuneena, seuraavalla lennät takkitaivaaseen. Kaikki on muodissa mahdollista.

Marjo Vuorinen

Nyt kun itsellä on lapsia, tulee mentyä paikkoihin, joissa ei normaalisti
tulisi välttämättä käytyä. Yksi suosikkikohde meidän perheen pienimmille on
Linnanmäki. Kuten yleensäkin, työ on sillä tavalla aina mielessä, että
virikkeitä ottaa ja etsii kaikkialta. Näin kävi myös Lintsin kohdalla.
Huvipuistoa kierrellessämme aloin nähdä eri laitteet ja koko alueen kameran
läpi. Olin suunnittelemassa kuvausta, jossa kuvaisimme kesän kepeää ja
pastellisävyistä muotia. Linnanmäki sopi mielestäni kuin nakutettu
kuvauspaikaksi.

Kuvauspäivän aamuna, ennen huvipuiston aukeamista, olimme
kimpsuinemme ja kampsuinemme Linnanmäen porttien edessä valmiina päivän
koitokseen. Ilma ei ollut aivan paras mahdollinen ja lämpötilan puolesta
olisi ollut parempi, jos olisimme kuvanneet toppavaatteita kesähepeneiden
sijaan. Oli jännä fiilis olla täysin autiolla Lintsillä, paikka näytti ja
tuntui jotenkin aivan erilaiselta kuin normaalisti.

Valtasimme yleisen wc-tilan pukuhuoneeksemme. Ihanaa, meillä oli paikka,
jossa saimme aina hetken lämmitellä vaatteiden vaihtojen yhteydessä.
Meikkaaja Minna Kaketti viimeisteli mallien meikit ja hiukset
pikakelauksella, koska taivaalle kerääntyi uhkaavasti tummia pilviä, joten
kuvaus piti aloittaa mahdollisimman pian. Huvipuiston avaamiseen olisi aikaa
vain kolme tuntia ja suurin osa kuvista piti saada kuvattua ennen sitä, eli
kiirettä piti.

Ensimmäisen kuvan aikana ripotteli vettä, joten jouduimme hieman
improvisoimaan, että saimme aikaan “kaunis kesäpäivä huvipuistossa”
­fiiliksen. Onneksi kuvaaja Jouni Haralalla oli mukanaan erilaisia valoja ja
värikalvoja, joilla saimme luotua kuviin lämmintä sävyä. Malleina meillä
olivat suloiset pikkutytöt Marla ja hänen ystävänsä Rianna sekä isommat
mallit Carolin ja Mirella, jotka opastivat tyttöjä tottunein ottein.

Viimeisen kuvan aikana mallimme olivat varsinaisia turistinähtävyyksiä.
Ympärille kerääntyneitä ihmisiä kiinnosti, miten muotikuva syntyy.
Extravetonauloinahan meillä olivat Marla ja Rianna, jotka urheasti
poseerasivat kameralle, vaikka tuuli navakasti ja iho oli jo ihan
kananlihalla. Kuva oli kuitenkin purkissa alle aikayksikön, koska kostea
ilma sulatti Marlan kädessä olleen hattaran sananmukaisesti sekunnissa. Kun
olimme pakanneet kuvausvaatteet ja ­kaluston ja saavuimme parkkipaikalle,
aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Nina Nuorivaara

“Enää viisi minuuttia! Aurinko laskee just”, huutelemme rannalta kuvaajalle, joka on jo vyötäröään myöden vedessä ja antaa kameran laulaa. Olemme muotikuvausreissulla Mauritiuksella, varpaat Intian valtameressä.

Hihkumme innosta, sillä malli on kahlannut farkkuhaalareissa mereen, nikottelematta kastellut itsensä kaulaan asti ja hakee parhaillaan rouheita asentoja kuviin. Mikä naistiikeri meillä onkaan! Meikkaaja Miisa Päällysaho taltioi tilannetta muistoksi mallille.

Tämän muotijutun pääkuva on jo otettu aiemmin päivällä, mutta nähtyämme iltavalon ja paikan upeuden, annamme palaa, vaikka viimeiset valonsäteet alkavat olla käsillä. Pääkuva syntyykin kirjaimellisesti viimeisellä minuutilla.

Muotitoimittajamme Elina Lundström ehtii tsekata kuvasaldon kuvaaja Jouni Haralan kanssa rannalla juuri ennen kuin pimeys laskeutuu.

Kuvaushetken lopputuloksen näette Me Naisten numerossa 17/2009, Hiuksissa hiekkaa -aloituskuvassa sivulla 40. Ja vinkkinä: Seuraavalta aukeamalta löydätte kuvan, joka otettiin hetkeä ennen kun käskimme mallin juosta vaatteet päällä veteen.

Kyllä kannatti!

Marjo Vuorinen

Olin ensimmäistä kertaa mukana Me Naisten kansikuvauksissa. Nopeasti selvisi, että yhden kansikuvan takana on paljon pieniä yksityiskohtia ja monen ihmisen yhteispeliä.

Ad Sanna valitsi Anne Kukkohoville kuvausvaatteeksi Tiia Vanhatapion vaalean mekon.  Minä sain tehtäväkseni vahtia, että Annen koru asettuu oikein. Valokuvaajan assistentti Mari tarkkaili mekon ryppyjä ja laskoksia, joita välillä korjailtiin klipseillä ja jeesusteipillä. Meikkaaja Suvi Tiilikainen – entinen missi ja malli itsekin – korjaili silmämeikkiä ja suihki hiuslakkaa. Kaiken yllä hääri valokuvaaja Andreas, joka ohjeisti niin meitä kuin malliakin.

Ensimmäisten otosten jälkeen tsekattiin vielä tietokoneen ruudulta, että meikki näytti virheettömältä.

”Nyt sellainen Me Naiset –hymy!”
”Pidennä vähän kaulaa”

Entisenä ammattimallina Anne väläytti kameralle tottuneita poseerauksia. Mietin, kuinka itse jäykistyn jopa passikuva-automaatin kameran edessä.

Suurin mysteeri oli kuitenkin, kuinka asennot, jotka luonnossa näyttävät hankalilta ja epämukavilta, ovatkin kuvissa rentoja ja hauskoja. Ja kuinka meikki, joka kasvoilla näyttää överiltä, onkin kuvassa kaunis ja tyylikäs.

Kaiken kaikkiaan kuvaukset olivat sekoitus glamouria ja arkista puurtamista. Olihan meillä tuulikonekin – hiustenkuivaaja nimittäin!

Maija Kangasluoma