Manna, Elias Koskimies ja Mirja Pyykkö kertoivat, miten rentoutuvat (MN 30/2010). Toimitus antaa omat rentoutumisvinkkinsä. Kuva Jukka Rapo.

Me Naisten toimituksen parhaat rentoutumiskeinot, jos aikaa on…

…15 minuuttia?
”Kuuntelen mindfulness-menetelmällä toteutettua rentoutuskasettia, joka auttaa tyhjentämään levottoman mielen.”
”Kävelen. Se selkeyttää ajatukset.”
”Menen Facebookiin. Jos tietokonetta ei ole lähettyvillä, katson kavereiden kuulumiset kännykän netin kautta. On rentouttavaa tietää, että kaikki tutut ovat vain parin klikkauksen päässä.”
”Jos pidän vartin tauon kesken työpäivän, juon kupin kahvia ja syön palan suklaata, selaan iltapäivälehdet tai muita aikakauslehtiä tai käyn tsekkaamassa blogit, joita seuraan. Näin hengähdän myös kotona.”

…ilta?
”Käyn kuntosalilla ja suihkun jälkeen heittäydyn sohvalle tuoreiden lehtien pariin.”
”Käyn syömässä hyvin, esimerkiksi terassiravintolassa meren äärellä. Kuohujuoma, hyvien ystävien seura ja Helsingin urbaani luonto auttavat rentoutumaan kiireisen arjen keskellä. Kotimatkan voi taittaa kesäillassa kävellen.”
”Käyn saunassa, katson ehkä leffan dvd:ltä, juon lasin tai pari kuivaa valkoviiniä tai jutskailen vain mieheni kanssa.”
”Jos illalla ei ole yhtään mitään ohjelmaa, päikkärit on ihan must juttu. Nukkuminen on ihanaa ja selventää ajatuksia! Voin nukkua missä vain ja milloin vain.”

…viikonloppu?
”Hyvään ja rentouttavaan viikonloppuun kuuluu paljon unta, kiireetöntä oleilua lapsen lapsen kanssa, kokkailua ja kotitöitä. Kotityöt eivät ole yhtään kauhistus vaan on mukavaa, että viikonloppuna ehtii rauhassa siivoilla, järkkäillä ja esim. ommella. Käyn myös ehkä kaupungilla tuhlaamassa rahaa, yleensä itseeni…”
”Ehdottomasti ainakin toisena viikonloppuiltana haluan mennä ulos: baari, siiderituoppi ja hyvä seura rentouttavat täydellisesti.”
”Lähden perheen kanssa maaseudun rauhaan. Unohdamme kellon ja kalenterin. Nukumme, kun nukuttaa, syömme, kun on nälkä. Ja nautimme luonnon rauhasta ja elämyksistä.”
”Lähden maalle vierailemaan vanhemmillani. Parhaimmassa tapauksessa nautin isäni valmistaman herkullisen kala-aterian mökillä.”

1. Resurssit

Jos haluat järjestää juhlat “mahdollisimman halvalla”, mene maistraattiin ja käy Teboililla viinerikahvilla. Mikään ei ole epäkunnioittavampaa vieraita kohtaan kuin pihtailla tarjoilusta.

2. Kermaperunat ja ylikypsä porsaan ulkofile

Tämähän oli hieno sunnuntairuoka 1980-luvulla, mutta keksisittekö mitään muuta tarjottavaa?

3. Askartelu

Vaikka väkertäisit kaasosi kanssa talven aikana koko paikallisen Tiimarin kartonkivaraston tyhjäksi, se ei tee loisteputkivalaistusta nuorisoseurantalosta sen juhlavampaa.

4. Sinun päiväsi

Mikäli kutsut paikalle 150 ihmistä, olisi ehkä hyvä ajatus ottaa heitäkin huomioon. Jos ohjelmassa on odottelua, tarjoa juotavaa. Jos ohjelmassa on tuntikausia parhaiden kavereiden sisäpiirivitsejä, ruksaa ne yli. Jos enosi haluaa esitää kavereidensa kanssa hauskaa mustalaisimitaatiota, ymmärrä sanoa ei.

5. Työvoima

Vaikka eletäänkin tasa-arvoisessa demokratiassa, juhlissa on ihan kivaa pitää vieraat ja palkolliset erillään.

6. Booli

Booliakin voisi lähestyä siltä kantilta, että se olisi mahdollisimman hyvää mahdollisimman halvan sijaan.

7. Bändi

Ei ole aina pakko ottaa sitä Kalevi Hämäläisen humppaorkesteria. Dj on aika nokkela vaihtoehto.

Mitkä ovat Kuunkuiskaajien tsäänssit euroviisuissa? Duo itse uskoo pääsevänsä finaaliin, mikä on itse asiassa todennäköistä: semifinaalin 17 kappaleesta 10 pääsee loppukilpailuun, joten tilastolliset mahikset ovat melkein 59 prosenttia!

Mitkä seikat sitten puoltavat Kuunkuiskaajien menestystä?

1. Tiistain ensimmäinen semifinaali on pullollaan umpitylsää tusinaballadia, joista taatusti ei jää mitään mieleen. Mukana on myös Viron ihmeellinen elektrohäröily ja Venäjän biisi, josta ei tiedä onko se vitsi vai tosissaan tehty. Suomi on tässä joukossa raikas ilmestys. Toinen semifinaali olisi ollut huomattavasti hankalampi.

2.  Suomen kappaleen esittävät todelliset ammattilaiset. Johanna Virtanen ja Susan Aho tekevät musiikkia työkseen ja ovat olleet Värttinän mukana suurilla areenoilla, joten live-esiintymiseen tämä homma ei kaadu. Ja Sussun haitarikin on tuunattu viisukuntoon! Siinä on nyt kunnon blingblingiä viisutyyliin.

3. Tsipale vetoaa varmasti Itä-Eurooppaan. Haitari- ja viulusävelet ovat tuoneet monelle mieleen vanhan ajan mustalaiskappaleet.

4. Ensimmäiset harjoitukset Oslosta ovat luvanneet hyvää. Kappaleen kertsiin on lisätty ripaus diskojumputusta ja esitys on jo varsin hiottu. Ulkomaiset viisufanit ovat nostaneet biisin harjoitusten perusteella kärkeen.

5. Yllättävää vetoapuakin on tullut. 5-vuotias slovakkipoika Timur hurmaa YouTubessa versiollaan Suomen edustuskappaleesta. Netissä kiertää myös Kuunkuiskaajat-parodia, jonka tekivät sveitsiläis- ja israelilaismiehet.

Kuunkuiskaajien mukaan miehet olivat pyytäneet kiltisti parodian julkaisulupaa. ”He sanoivat, että olemme parasta tämän vuoden viisuissa”, Johanna ja Susan kertovat.

Ehkä tämä kaksikko on lasten ja miesten suosikki? Ääniä siis ropisee!

6. Tänä vuonna puolet äänistä tulevat asiantuntijaraadeilta jo semifinaalivaiheessa. Suomen kappale on ”oikeaa” musiikkia, ei mikään teollinen dancejumputus. Asiantuntijat arvostanevat.

Huonostikin voi käydä…

1. Menikö etnobuumi jo? Alexander Rybak hurmasi viime vuonna viulubiisillään, mutta se saattaa tänä vuonna olla last season.

2. Suomi esiintyy semifinaalissa numerolla 5. Alkupäässä esiintyminen ei perinteisesti ole hyvä asia. Loppupään tsipaleet jäävät helpommin mieleen.

3. Taustatanssijamiehet vähän huolettavat. Vaarana on samanlainen myötähäpeä kuin CatCatin viisuilussa vuonna 1994.

4. Suomen kieli on iso kysymysmerkki. Viisuissa on pärjätty vierailla kielillä mielikuvituskielistä lähtien, mutta viisufanit ovat valitelleet, kun eivät tajua tämän biisin sanomaa. Jo pelkkä nimi Työlki ellää on varsin vaikea muunmaalaisille.

Optimismi siis voittaa 6-4! Uskon Suomen menevän heittämällä finaaliin, jossa taistelemme keskikastin sijoituksista, parhaimmillaan jopa top kympistä. Jo finaaliin pääsy on mahtava saavutus. Waldo’s peoplekaan ei siis suinkaan flopannut viime vuonna, vaikka se jäikin finaalin jumboksi: paljon kappaleita jää kuitenkin jo semivaiheeseen.

Mari Julku

Meillä informaatio-, tavara- ja ruokavuoren keskellä elävillä ihmisillä on muutama ongelma. Informaatio, tavarat ja ruoka. Kaikki noin pääosin ihan kivoja ja tarpeellisia asioita, mutta kun niitä pursuaa ovista ja ikkunoista, alkaa ahdistaa.

Ei ihme, että detoxin idea kiinnostaa. Detox-etuliitteellä on jo pitkään myyty tuotteita, joissa viitataan elimistön puhdistamiseen ja kuona-aineiden ja nesteiden poistoon. Nykyään detoxista puhuttaessa keskitytään enemmänkin siihen, kuinka kehoaan voi puhdistaa luopumalla muutamista kuona-aineita kasaavista ruoka-aineista ja siirtymällä kasvispainotteiseen ruokavalioon (Keho puhtaaksi MN 17/2010).

Trendi on hiipinyt Suomeen Yhdysvalloista, mutta olisi liian helppoa pitää sitä pelkästään markkinointikikkana.

Kun elämässä tuntuu olevan ihan liikaa kaikkea, moni haluaa karsia pois turhaa ja elää yksinkertaisempaa elämää. Vai mitä sanotte mediapaastoista, kulutuksen vähentämisestä, nelipäiväisistä työviikoista, hiljentymisretriiteistä, kotoiluvillityksestä ja joka mutkaan ilmestyvistä joogasaleista?

Elimistön puhdistamisen lisäksi detox-ajattelu tuntuu ulottuvan vähän jokaiselle elämän osa-alueelle.

Siitäkin alkaa näkyä merkkejä, että puhdistumisfilosofia on menossa astetta pidemmälle. Enää ei riitä kasvisruoka, täytyy olla superfoodia ja raakaravintoa. Ei riitä nelipäiväinen työviikko, täytyy pitää sapattivuosi.

Joogastakin on jo detox-versio. Helsinkiläisessä joogasali Asanassa järjestetään detox-joogaa, jossa tehdään erityisen paljon sellaisia joogaliikkeitä ja hengitysharjoituksia, jotka laittavat verenkiertoa ja aineenvaihduntaa voimakkaasti liikkeelle. Olen muuten kokeillut. En tiedä, miten paljon puhdistuin, mutta olin koko loppupäivän niin väsyneen rentoutuneessa tilassa, etten jaksanut tohottaa mitään ylimääräistä. Ehkä se oli sitten sitä detoxia.

Elina Jäntti

Opin tämän jo lapsena kotoa: minkä voi tehdä itse, siitä ei kannata maksaa. Olen ollut otsatukkainen lähes koko ikäni, ja jo pikkuisena isä tai äiti saksi otsikseni pois silmiltä. Nykyään siitsin sen itse. Säästän pitkän pennin, sillä muuten joutuisin käymään kampaajalla muutaman viikon välein. Mikään ei näytä pahemmalta kuin ryhtinsä menettänyt otsis.

Hommahan on ihan iisi. Sen kun ottaa hyvät sakset käteen ja naps vaan! Ei kannata ottaa sitä niin vakavasti, sillä nykyäänhän kaikki vähän kummallinen on muodissa. Itse leikkasin otsikseni viime kerralla vähän liian leveäksi. Jos laitan tukan kiinni, näytän pottapäältä. Mutta onneksi kyseessä on kasvava luonnonvara.

Hyvät kerrostussakset pelastavat monelta. Niillä voi piilottaa sitä, että oma geometrinen silmä ei ole supertarkka.

Leikkaan otsikseni nykyään aina alasti. Tuntuu kamalalta, kun pienet hiuspätkät kutittavat vaatteiden alla. Siistimisoperaation jälkeen menen myös aina suihkuun, sillä vesi kuljettaa nämä pikkuhiukset helposti pois iholta.

Tero-Juhaniksi esittäytynyt mies tuli juttelemaan. Hänen avausrepliikkinsä oli: “Sun tukka on leikattu kamalan huonosti! Kannattaisko vaihtaa kampaajaa?” Olin leikannut otsikseni edellisenä päivänä. En vaihtanut, vaan tartuin taas aamulla saksiin ja siistin kohdan, josta Tero-Juhani huomautti.

-Mari Julku

Hyvät naiset, voin kertoa teille epäonnistumisten syvällä rintaäänellä: ei se kannata. Tiedän kyllä, että homman luulisi olevan helppoa: sen kun hankkii terävät sakset ja pitää käden vakaana. Valitettavasti se ei ole ollenkaan niin yksinkertaista.

Olen leikannut itse otsatukkaani kymmenkunta kertaa. Lähes jokaisen operaation jälkeen olen tuhertanut itkua peilin edessä ja todennut, että ei olisi kannattanut.

Kerran olen leikannut kolon toiseen kulmakarvaani.

Kerran olen napsaissut pois tukun ripsiä – ja jokainen osaa kuvitella, kuinka lähellä silmämunaani sakset ovat tässä vaiheessa louskuttaneet.

Lievemmissä tapauksissa otsiksesta on tullut vino tai epätasainen, kutittavia hiushaituvia on ollut joka paikassa, tai sitten on käynyt klassinen ”tuosta vielä vähän” –ilmiö, jonka jälkeen otsiksesta on jäljellä kummallinen, Spock-henkinen nysä.

Ei se kannata. Mutta silti viimeksi viikko sitten löysin itseni peilin edestä saksien kanssa. Korjaava kampaamoaika on jo varattu.

-Maija Kangasluoma

Vinkit kotileikkuuseen. Kerro myös oma tukanleikkuutarinasi ja voita hiustuotteita!

Osa 1: Pöydän lounaisosassa ajan sykkivällä hermostolla surffaamisesta todistavat uusimmat MeNaiset, Sport ja Cosmo sekä kuulokkeet YouTube-videoiden katseluun. YouTube on sellainen ovela paikka saibör-avaruudessa, jossa voi katsella yhtä aikaa liikkuvaa vhs-kuvaa sekä kuunnella stereoääntä! Täysin samanaikaisesti!

Työpydän lounaisosa

Osa2:  Työpöydän ydin. Elikkäs vähän niin kuin se maapallon sisällä pyörivä hehkuva rautapallo. Tietokone a.k.a tietsikka kahdella näytöllä niille, joiden karsastus nokittaa nykyaikaisen silmäkirurgian. 20 pulloa kynsilakkaa. Kaksi käsivoidetta, joista Hands&Nails 1990-luvulta.

Työpöydän rautaydin.

Osa 3:  Isosta kokonaiskuvasta voi havainnoida, että toimittaja ei olekaan juuri nyt työpisteellään katselemassa kenkien kuvia vaan juomassa samppanjaa Louis Vuittonin liikkeessä Madonnan marsun kanssa. Näin naistenlehdessä.

The Big Picture.

Tamponi-, shampoo- ja rintaliiviostoksilla tulee usein sellainen olo, että jos olisi mies, moneen tarpeelliseen asiaan kuluisi paljon vähemmän rahaa. Sama juttu apteekin kassalla. Ehkäisyvalmisteet tekevät kukkaroon kuukausittain useamman kympin kokoisen loven.
Siksi olinkin ihan monttu auki, kun Lontoossa asuva ystäväni kertoi, että oli käynyt ottamassa terveyskeskuksessa ehkäisykapselin, eikä se maksanut yhtään mitään. Kiinnostavaa, tätähän on tutkittava tarkemmin!

Haastattelin Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan lääkäriä (Edullisempaa ehkäisyä, MN 10/2010). Selvisi, että Suomessakin tarjolla on ilmaista ehkäisyä, mutta siitä ei moni tiedä. Jos on esimerkiksi hakenut pillerireseptit yksityiseltä lääkäriltä ja siirtyy myöhemmin uusimaan reseptiä terveyskeskukseen, ensimmäisen pillerisatsin voi pyytää maksutta. Ja vedota siihen, että sosiaali- ja terveysministeriö muuten suosittaa tätä. Terveyskeskus maksaa usein myös ehkäisyneuvontaan liittyvän ensimmäisen kierukan kustannukset.

Ministeriössäkin ollaan sitä mieltä, että ehkäisyn kustannukset ovat Suomessa korkeat. Täällä ehkäisyvälineistä joutuu maksamaan pääsääntöisesti aina itse (eli useimmiten me naiset joudumme maksamaan), kun esimerkiksi juuri Iso-Britanniassa ehkäisykapselin lisäksi kaikki ehkäisymenetelmät ovat kokonaan ilmaisia silloin, kun ne haetaan julkisen terveydenhuollon kautta. Kaikki!

Miksei Suomessa, hyvinvoinnin mallimaassa, tällainen naisen oikeuksiin liittyvä asia voisi toimia samoin? E-pilleri vapautti naiset jo 1960-luvulla ja on nykyään aika olennainen ”lääke”, mutta siitä ei vieläkään saa edes Kela-korvausta.

Tätä voi huudella, mutta simppeliä vastausta emme varmaan ihan heti saa.

Onneksi sosiaali- ja terveysministeriö sentään ajaa ilmaista ehkäisyä alle 20-vuotiaille, mutta täysin ilmaisia ehkäisyvälineitä – puhumattakaan hormonipommeja luomummista valmisteista – joudumme varmaan odottelemaan. Sillä välin kannattaa avata suunsa, ihmetellä ja kysyä, jos nykyinen ehkäisymenetelmä ei tunnu oikealta. Onhan meillä kuitenkin vaihtoehtoja.

Elina Jäntti

Jokaisella on joskus hattupäivä. Tukka on mallia lättänä tai harakanpesä, ja fiilis ulottuu päästä varpaisiin. Ole siinä sitten.

Silti erehdyin miettimään, onko tukanlaitto sitä tarpeellisinta apua ja auttamista, kun menin tekemään juttua (Hiuksen hieno ero, MN 9/2010) vähävaraisten kampaamosta, jossa kampaajat Henriikka Suistomaa, Djemile Ramadani ja Riitta Vuorela laittavat kerran kuussa hiuksia ilmaiseksi.

Että onko sillä tukalla nyt niin väliä. Tuskin se on toimeentulotuella elävän murheista suurin. Niin mietin.

Kuusi tuntia ja kymmenen muodonmuutosta myöhemmin tiesin, että tukalla on väliä. Aika paljonkin. Eikä sillä ole mitään tekemistä turhamaisuuden kanssa. Moni käveli kampaamon ovesta sisään itseään ja olemustaan anteeksipyydellen, hartiat lysyssä. Tunti ja vartti parturinpenkissä, ja aivan kuin siinä olisi suoristettu myös ryhtiä ja epävarmuus itsestä olisi lakaistu hiuspätkien mukana rikkalapion kautta roskikseen.

– Tukka ja kauneudenhoito eivät ole murheista suurimpia, vaan leipä ja leivänpäällinen. Mutta kun saa kerran tulla hemmoteltavaksi, niin siitä tulee hyvä olo. Ei vaan mielettömän upea olo. Sellainen, että nyt munkin kelpaa kevättä odotella, asiakkaana istunut Anneli Malkki sanoi ja puhui todennäköisesti monen muunkin suulla.

Todellinen 2 in 1 -kampaamo.

Johanna Lätti

Kuvaaja ja toimittaja raikkaina moottorikelkka-ajelun jälkeen.

Ensin oli kaukainen unelma siitä, että asun joskus Turun saaristossa. Sitten tuli unelma, että teen ainakin joskus reportaasijutun elämästä siellä, ja nimenomaan talvella. Olin päättänyt saarenkin jo pari vuotta sitten, mutta silti jutun (Merta pitkin kotiin, MN 7/2010) toteutumiseen meni näin säälittävän kauan.

– Miksi te Ahvensaareen tulette? Ei täällä ole mitään saaristolaiselämää, selvensi vuokramökkimme emäntä Marja Koskela-Gröndahl puhelimessa pari päivää ennen matkaa.

Siitä tiesin, että olemme menossa valokuvaaja Karoliina Paatoksen kanssa juuri sellaiselle saarelle, mistä haluan kertoa.

Olin kuullut huhuja, että saaristo muistuttaa Lappia. Molemmissa juodaan viinaa ja ammutaan peuroja ikkunasta, ainakin mielikuvissani. Näin jo silmissäni pääkuvan siitä, miten aito saaristolainen posauttaa keittiön ikkunasta riistaa hengiltä.

En tiedä vieläkään, onko huhuissa perää, sillä vaikka kuinka kehotimme Karoliinan kanssa ahvensaarelaisia elämään ihan niin kuin meitä ei olisikaan, kukaan ei edes avannut ikkunaa. Sen sijaan meitä vietiin mönkijällä ja moottorikelkalla jäällä, jota pitkin ei vielä muutama päivä aiemmin uskaltanut kulkea. Oli se realismia sekin!

Ahvensaaressa asuu vakituisesti seitsemän, kahdeksan ihmistä. Katselen vieläkin Helsingin katuja sillä silmällä, että täällähän on tsiljoona Ahvensaarta. Ja Ahvensaaressa on koko maailma.

Vaikka vietimme saarella kolmisen päivää, en voi edes esittää ymmärtäväni elämää siellä. Voin vain tehdä siitä oman tulkintani ja toivoa, että se avaa jotain jossain.

Lopuksi vielä ahvensaarelaisen Klasun ajatuksia:

a) ”Koko saaristo on sellanen, että erotaan ja otetaan naapurin ukko tai eukko. Menis ny vähän pitemmälle, edes Rymättylään.”

b) ”Mihin sä meet, jos äijä heittää sut täällä ulos? Tällä pakkasella, mihin meet? Saaristo on kamala paikka.”

c) ”Saaristossa kuuluu aina vähän haukkua, puhua paskaa toisista, muista se!”

d) ”Vaimo edellä jäällä, muista se!”

Haaveeni asua saaristossa tuli muuten taas takaisin. Ahvensaaressa ne nauraisivat, jos tietäisivät.

Tiina Hämäläinen

Ajatus hiipii usein mieleen aamuisin, kun värjöttelen bussipysäkillä ja viima puhaltaa kasvoihin: Miksi en ostanut sitä muhkeaa toppatakkia, joka sattui vastaan ostosreissulla viime syksynä?! Nyt sille olisi käyttöä.

Alkusyksyn leppeässä ilmastossa toppatakin hankkiminen tuntui kuitenkin liian aikaiselta. Kyllä minä vielä ehdin, ajattelin. Sitä paitsi eihän Etelä-Suomeen edes tule kunnon talvikelejä, joten luultavasti takki olisi ostoksena ihan turha.

Miten väärässä olinkaan, enkä ainoastaan ilmoista. Kun pakkaset ovat päällä, on toppatakin ostaminen jo myöhäistä. Jopa Helsingin kokoisessa kaupungissa kaupat huutavat ei oota, vaikka talvivaatteiden sesonki olisi parhaimmillaan.

Tämä ei johdu pelkästään siitä, että kaltaiseni mattimyöhäiset ovat rynnänneet liikkeisiin ja tyhjentäneet varastot. Vaatekauppa toimii nimittäin tarkasti suunniteltujen sesonkien mukaan. Mallistot vaihtuvat, tavaraa otetaan myytäväksi tasan sen verran, kun sitä arvellaan menevän. Ylimääräisiä varastoja ei pidetä. Kun myymälöissä on siirrytty kevätsesongin puolelle, talvivaatteita on enää turha hakea.

Fiksu kuluttaja osaakin varautua kaupan mielenliikkeisiin, koska päinvastoin kuvio ei toimi. Vaikka tuntuu tyhmältä etsiä untuvatakkia elokuun helteissä, vaihtoehtoja on vähän: joko ostat takkisi ajoissa tai palelet.

Mirkka Isotalo