Jokaisella on joskus hattupäivä. Tukka on mallia lättänä tai harakanpesä, ja fiilis ulottuu päästä varpaisiin. Ole siinä sitten.

Silti erehdyin miettimään, onko tukanlaitto sitä tarpeellisinta apua ja auttamista, kun menin tekemään juttua (Hiuksen hieno ero, MN 9/2010) vähävaraisten kampaamosta, jossa kampaajat Henriikka Suistomaa, Djemile Ramadani ja Riitta Vuorela laittavat kerran kuussa hiuksia ilmaiseksi.

Että onko sillä tukalla nyt niin väliä. Tuskin se on toimeentulotuella elävän murheista suurin. Niin mietin.

Kuusi tuntia ja kymmenen muodonmuutosta myöhemmin tiesin, että tukalla on väliä. Aika paljonkin. Eikä sillä ole mitään tekemistä turhamaisuuden kanssa. Moni käveli kampaamon ovesta sisään itseään ja olemustaan anteeksipyydellen, hartiat lysyssä. Tunti ja vartti parturinpenkissä, ja aivan kuin siinä olisi suoristettu myös ryhtiä ja epävarmuus itsestä olisi lakaistu hiuspätkien mukana rikkalapion kautta roskikseen.

– Tukka ja kauneudenhoito eivät ole murheista suurimpia, vaan leipä ja leivänpäällinen. Mutta kun saa kerran tulla hemmoteltavaksi, niin siitä tulee hyvä olo. Ei vaan mielettömän upea olo. Sellainen, että nyt munkin kelpaa kevättä odotella, asiakkaana istunut Anneli Malkki sanoi ja puhui todennäköisesti monen muunkin suulla.

Todellinen 2 in 1 -kampaamo.

Johanna Lätti