”Selitä mulle, miten toi lehti on mahdollinen”, huikkasi samalla käytävällä sijaitsevan Suuren Käsityölehden päätoimittaja Anu Harkki huoneeni ovelta maanantaina ja osoitti pöydälläni makaavaa Me Naisten Linnan juhlat -numeroa.

Sitä kysytään meiltä joka kerta, kun tuore lehti on kaupoissa jo heti juhlia seuraavana aamuna.

No, spesiaalitapaus se onkin. Kun me tavallisina työpäivinä lopettelemme hommat viiden maissa, itsenäisyyspäivänä ensimmäiset meistä tulivat siihen aikaan töihin. Seurapiiritoimittajamme – ja illan tärkein lenkkimme – Henna Rautiainen oli jo käynyt meikkaajalla ja valmistautui astumaan presidentinlinnaan seitsemättä kertaa. Mukana oli valokuvaaja Ari Ojala.

Me toimituksessa linnoittauduimme sohville ja seurasimme tv:stä vastaanottoa. Teimme muistiinpanoja ja valikoimme, keitä sivuillemme otamme. Emme vedelleet boolia ja gourmet-herkkuja, kuten linnassa, vaan mässytimme karkkia, pitsaa ja sipsejä ja joimme jaffaa.

Ensimmäinen kuvasatsi tuli toimitukseen heti yhdeksän jälkeen. Graafikkomme haki sen linnasta. Alkoi kuvien raakkaus.

Tositoimiin päästiin, kun Henna viiletti upeana toimitukseen kello 22.35, kaivoi haastattelulehtiönsä esiin ja alkoi paukuttaa juttuja. Toimitussihteerit editoivat niitä taittajille taitettaviksi. Päätoimittaja ja ad tekivät lehden kantta. Henna kirjoitti taukoamatta. Hän oli haastatellut reilussa 1,5 tunnissa yli 50 juhlavierasta. ”Valmis!” kuului huoneesta. Sitten seuraava kuvasatsi eteen ja Hennan näppäimet lauloivat taas.

Ensimmäiset sivut olivat painossa kello 1.30, ja tasan kahdelta viimeinenkin sivu pujahti painoon. Linnassa juhlat olivat ohi, mutta meillä ne alkoivat.

Kun aamu valkeni, lehti oli jo ensimmäisten lukijoiden käsissä.

Marjo Vuorinen