Tänä syksynä uutisissa on kerrottu, että Suomeen on avattu uusia keskuksia turvapaikanhakijoille. Millaista mahtaa olla elämä sellaisessa paikassa, Suomen kynnyksellä? Onko siellä naisia? Äkkäsin, että siitähän saisi jutun lehteen.
Venäläinen Jelena Maglevannaja, 27, lupasi kertoa elämästään. Tapasimme toisemme Joutsenossa, Suomen suurimmassa vastaanottokeskuksessa Saimaan rannalla. Kolossaalinen kerrostalo on entinen keuhkoparantola – ja 450 turvapaikanhakijan väliaikainen koti.
Vietin Jelenan kanssa syksyisen iltapäivän. Hän laittoi huoneessaan kahvin tippumaan ja kertoi, miltä tuntuu odottaa, että Maahanmuuttovirasto joskus vuoden kuluttua käsittelee turvapaikka-anomuksen. Vasta silloin selviää, saako hän jäädä Suomeen vai karkotetaanko hänet takaisin epävarmoihin oloihin.
Jelenakin on toimittaja. Hän lähti kotoaan Etelä-Venäjältä viime toukokuussa, koska ei tuntenut enää olevansa turvassa kotimaassaan. Venäjällä on tapettu liikaa arkaluontoisista asioista kirjoittaneita ihmisiä, eikä Jelena halunnut kuulua heihin. Nyt Jelena jakaa huoneensa kahden kiinalaisnaisen kanssa, saa kuukaudessa 375 euroa ja vastailee vanhempiensa huolestuneisiin sähköpostiviesteihin.
Kuuntelin Jelenaa, mutta samalla mietin mitä itse tekisin, jos minun kirjoittamieni juttujeni takia vanhemmilleni alkaisi sataan uhkailusoittoja? Olisinko valmis jatkamaan kirjoittamista, vaikka saattaisin joutua lähtemään maanpakoon tuntemattomaan maahan, jossa en tuntisi ketään? Suomessa tällaista ei tarvitse miettiä. Tunsin kunnioitusta Jelenaa kohtaan.
Pihassa Joutsenon arki oli samanlaista kuin tavallisessa lähiössä. Lapset harjoittelivat pyöräilemään. Joku sai asfaltti-ihottumaa polviinsa, toiset kurvailivat jo vauhdilla. Isommat lapset palasivat koulusta, olivat kuulemma treenanneet suomea.
Jelena pyysi minut kerroksensa keittiöön. Vastaanottokeskuksen asukkaat laittavat omat ruokansa, mutta siivous hoituu yhdessä. Liedellä oli curryn jämät, joita Jelena alkoi jynssätä. Minulle hän tunnusti olevansa surkea kokki, mutta saaneensa kokkausoppia iranilaisilta naisilta: nyt Jelena ostaa aina Imatran Prismasta taateleita. Suomalaisten kanssa Jelena ei ole päässyt puheisiin. Hän harmitteli, että kielikurssit ovat täynnä, eikä kauppareissuilla paikallisten kanssa ole syntynyt spontaaneja juttutuokioita.
Tänä syksynä mediassa on kerrottu, että Suomeen saapuu ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Kyllä, arviolta 6000 ihmistä. Tuntuu hassulta, että ennätyksellisyyttä jaksetaan hämmästellä joka uutisessa. Jos tulijoiden joukkoa vertaa muihin Pohjoismaihin tai mihin tahansa Keski-Euroopan maahan, Suomen määrät ovat pieniä. Ainakin minua kiinnostaisi kuulla, miksi ihmiset lähtevät kodeistaan. Mieluummin kuulisin yksilöiden tarinoita kuin kasvottomien massojen kauhistelua.
Aika harva suomalainen tuntee yhtäkään turvapaikanhakijaa, vaikka heitä asuu jo aika monessa kunnassa. Seuraamme uutisia, mutta tulijat pysyvät vieraina. Silti monen suomalaisenkin suvussa on niitä, jotka lähtivät paremman elämän toivossa uudisraivaajaksi Amerikkaan tai lähettivät lapsensa sotaa turvaan Ruotsiin.
Uskon, että sekä suomalaissiirtolaisten että meille saapuvien ihmisten elämä sujuu onnellisemmin, jos paikallinen toivottaa tervetulleeksi ja kysyy mitä kuuluu.
Miten ihmeessä se, että Suomesta lähti sotalapsia Ruotsiin on vertailukelpoinen tämän päivän tähän tilanteeseen? Pinnallisesti katsottuna ymmärrän vertauksen, mutta oikeasti se on aivan älytön.
Kannattaa myös huomioida, että suomalaisten vastaanottamien turvapaikanhakijoiden määriä ei voi yksioikoisesti verrata maihin, joissa on kymmenen kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa. Jos taas vertaa Ruotsiin, niin siellä on syntynyt massiisivia ongelmia. Tästä ei vain niin usein saa uutisista lukea, luoja tietää miksi, mutta asiaan hiemankin perehtymällä tietoa löytyy.
Toivottaisin turvapaikanhakijat kyynel silmässä tervetulleeksi, jos en tulisi joka bileiltana arabien ahdistelemaksi, jos minulla ei olisi opettajaharjoittelijakavereita jotka kertovat kaaoksesta luokissa joissa suomea ei ymmärretä kunnolla ja naisopettajaa ei kunnioiteta, jos en olisi nähnyt Hesarissa julkaistua ulkomaalaisten rikollisuustilastoa, jos en olisi lukenut, että vuosina 2006-2008 ulkomaalaiset ovat olleet syypäinä joka ikiseen törkeään raiskaukseen Oslossa (
http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/article3028203.ece)! Minä haluan pitää Suomen turvallisena ja naisia kunnioittavana maana!
Siis linkki toimivana tässä:
http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/article3028203.ece
t. kämmi-Henna
Kyllä sinä Kaisa rukka olet pihalla kuin lumiukko.
Ensinnäkin ihmettelet pakolaisten vähäistä määrää. Tiesitkö että esim. Espanjassa on vähemmän pakolaisia suhteutettuna väkilukuun.
Totta on että sotalapsia lähetettiin Ruotsiin, mutta ei ne olleet 16-25 vuotiaita poikia ja ei vanhemmat pyrkineet samantien perässä.
Ihailemasi Jelenankin sukulaisten ansiosta asutettiin tynkä-Suomeen melkein puoli miljoonaa Karjalan evakkoa. Siellä ne Jelenat ja Alekseit vieläkin pitävät miehitystään yllä.
“Jelenakin on toimittaja. Hän lähti kotoaan Etelä-Venäjältä viime toukokuussa, koska ei tuntenut enää olevansa turvassa kotimaassaan. Venäjällä on tapettu liikaa arkaluontoisista asioista kirjoittaneita ihmisiä, eikä Jelena halunnut kuulua heihin.”
Ongelmahan on, että tietyiltä alueilta tulleita ihmisiä tervehditään innokkaina, mutta heille, joilla on todellinen hätä ja kuolemanpelko ei haluta apua antaa.
“Suomessa tällaista ei tarvitse miettiä.”
Lisäisin tuon lauseen perään sanan vielä. Kuten olemme saaneet huomata, myös Suomessa poliittisesti väärät mielipiteet haluttaisiin kriminalisoida.
Suomeen saapuvalla, täydellistä elatusta vaativan, porukan ja Suomesta sotaa paenneilla on yksi huomattava ero. Kun Suomesta lähdettiin, kohdemaassa ei ollut 5-tähden hotellia täysylläpidolla, vaan suomalaiset joutuivat tekemään töitä elämisensä eteen, ilman mitään kotouttamis- ja diskorahoja.
Suomessa on tällä hetkellä sellainen tilanne, että ainakin miljoona kantaväestöön kuuluvaa kansalaista on vailla kunnollista perusturvaa ja toimeentuloa.
Ristiriidat jatkuvan pakolaistulvan ja heidän saamiensa moninkertaisten etuuksien, sekä oman alkuperäisväestön köyhien välillä, ovat kärjistymässä.
Monet ovat sitä mieltä, että elintasopakolaisia tuodaan maahan poliitikkojen vaaliääniksi, siten taataan myös samalla eriarvoistaminen, jolla omaa väkeä, joka ei heitä enää äänestä, saadaan kyykytettyä.
Alkuperäissuomalaisten oikeudenmukaisuusvaatimukset leimataan rasismiksi ja kansan ääntä ei suostuta kuulemaan näissä asioissa. Nyt on menty niin pitkälle, että monet suomalaiset harkitsevat maastamuuttoa islamilaisuuden lisääntymisen takia, eli käytännössä suomalainen kansa on kohta itse pakolaisina sairaan, humanismin nimissä harjoitettavan, maahanmuuttopolitiikan takia.
Poliitikot eivät aja, usein elintasopakolaisiksi osoittautuneiden, maahanmuuttajien etuja hyvää hyvyyttään, vaan juuri omien etujensa ja vaaliäänten takaamiseksi. Raha- ja valtaeliitille maahanmuuttajat ovat puskuri kansan oikeudenmukaisuusvaatimusten ja omien etujensa välissä.
Itse en ole rasisti, vaan kohtaan jokaisen ihmisen ihmisenä ja olen sitä mieltä, että rajat olisi suljettava, oman maan kansalaisten perusturva- ja toimeentuloasiat laitettava ensin kunnolliselle tasolle, sitten voidaan katsoa onko syytä ottaa lisää maahanmuuttajia.
Kirjoita tähän kommenttisi…Oli Isä ja Äiti karhu ja 3. pientä karhua. Eräänä päivänä Isä karhu sanoi perheelleen, mitä jos lähdettäisiin kalaan. Oli kaunis ilma, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja muuten oli onnellista elämää. Äiti karhu laittoi eväitä koriin ja poikaset olivat innoissaan. Kaikilla oli onget, niin he lähtivät metsäpolkua pitkin lammelle, jossa oli kaloja. Isä ja poikaset olivat ongella ja äiti karhu laittoi eväitä pyytäen syömään, kaikille ruoka maistui. Kaikki oli onnellisia ja väsyneitä, tuli ilta ja lähdettiin kotiin, mentiin pesulle, pestiin hampaat. Kaikki meni onnellisina nukkumaan kun katselivat poikasiaan ihaillen. Sen pituinen se..
Kirjoita tähän kommenttisi…