Etsimme matkasivuille aihetta kotimaan matkailusta. Islanninhevosvaellus Itä-Suomessa vaikutti passelilta idealta. Mutta lokakuussa?
Suomen kesä kuvataan usein onnen aikana, jolloin luonto on kukkeimmillaan ja suomalainen onnellinen. Loppusyksy on sen vastakohta. Pimeä, märkä, ankea.
Juttukeikka Joroisiin paljasti kaupunkilaistoimittajalle ihan toisenlaisen lokakuisen maiseman. Ensilumi täplitti peltoaukeita, kun yhdeksän naisen ja hevosen porukka lähti taittamaan kahden päivän kartanovaellusta. Reippaat yrittäjät Kirsi Krogerius ja Tuija Häyrynen olivat päättäneet testata, miten hevosilla pääsee katsomaan alueen kartanoita. Seutuahan kutsutaan Savon Pariisiksi Joroisten lukuisten aatelistilojen takia.
Lehdet olivat pudoneet. Puut olivat rankoja, mutta niiden lomasta näki pitkälle. Metsälammet olivat jäähileessä ja harmaaksi kuivuneet kelopuut komeasti näkyvillä. Pörheän ratsun selästä ehti tuijotella puolukanvarpuja ja sieniä. Satulasta näki, miten rumaa jälkeä avohakkuut tekevät metsälle ja miten hienot harjut muuttuvat soranottokuopiksi. Biologianopettaja sääli katoavaa kangasvuokkoa, me muut lähinnä maisemaa.
Pilkkihaalari piti jäsenet lämpiminä, vaikka istuimme satulassa kuutisen tuntia päivässä. Ei ollut sääskiä eikä hirvikärpäsiä riesana. Hevosten kenkiin ruuvatut hokit pitivät meidät pystyssä jäisilläkin poluilla. Kuuma mustaherukkamehu maistui ulkoilupäivän päätteeksi ihanan kotitekoiselta ja mieli teki vain saunaan. Se olikin jo lämpiämässä.
Ehkä loppuvuoden riisuttu luonto voisi kohota uudeksi matkailumagneetiksi. Tarvitaan oikeanlaisia oppaita ja taitavia johdattelijoita, jotta kaamosvastaiset kaupunkilaiset uskaltautuvat metsään eivätkä turhaan pakene ulkomaanlomille.
