24.9.2009 9:45

Popin ja mysteerien kuningas

jälkkäri

Viime yönä näin taas unta Michael Jacksonista. Kirjoitan parhaillaan kuusiosaista Jackson-jatkista Me Naisiin, ja koska luen Jacksonista jatkuvasti, hänen musiikkinsa on alkanut soida päässäni päivittäin.

Tällä viikolla joudun miettimään ties minkälaisten lähteiden perusteella asiaa, josta on mahdotonta saada täydellistä tietoa: oliko Jackson lasten hyväksikäyttäjä? Kuinka voisin kertoa asiasta oikeudenmukaisesti, kun en koskaan edes tavannut artistia?

Internet on paitsi lyömätön tietolähde, myös roskan runsaudensarvi, jonka loasta Jackson on toden totta saanut osansa. Esimerkiksi sivulla The History of Michael Jackson’s Face käydään läpi kaikki Michaelin plastiikkakirurgian vaiheet, ja artistia haukutaan niin apinan kuin kauhuelokuvahahmon näköiseksi.

Okei, mies näytti oudolta, ja se oli myös hänen omaa syytään. Hän oli kuitenkin myös ihkaoikea, tunteikas ja herkkä ihminen. Ehkä Jackson kärsi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, mutta lapsuudessa käteen jaetut kortitkin olivat erikoiset.

Kirjoittaessani jatkista minua on välillä naurattanut, välillä lähes itkettänyt. Yhdestä asiasta maailma on kanssani liikuttavan yksimielinen. Jacksonin musiikki oli parhaimmillaan maagista.

Saara Pakarinen

Tallenna ja jaa:
Jätä kommentti

Kommentit

  1. Kristiina

    On todella ikävää huomata, että toimittaja on valinnut helpon ja valheellisen tien kirjoittaessaan Michael Jacksonista. Olette näköjään uskoneet kaikki ne typerät huhut, joita laulajasta liikkuu. Minäkin olen nähnyt yhden dokumentin, jossa Jacksonin entinen manageri kertoi tähden itse keksineen huhut aiheuttaakseen jatkuvaa kohua ympärilleen, mutta missään muualla kyseistä tietoa ei ole vahvistettu. Jackson vaikutti herkältä ja pohjattoman yksinäiseltä ihmiseltä, jota perättömät huhut ja ilkeät sanat satuttivat. Hän oli melkein pakotettu olemaan erilainen ja elämään eristetysti, lapsuuttaan etsien, fanien ja suosionsa takia. Silti kirjoittamastanne jutusta saa jotenkin kieroutuneen kuvan koko ihmisestä. Mitä pedofiliasyytöksiin tulee, toimittajan tulisi tehdä työnsä edes kelvollisesti, jolloin jutussa ei jäisi tilaa iljettäville vihjailuille, joihin tämänviikkoinen jatkokertomus päättyi. Ainakin minä tulkitsin sen niin. Vuoden 1993 syytösten esittäjä Jordan Chandler on tullut julkisuuteen Jacksonin kuoleman jälkeen ja tunnustanut, että hänen Hollywood-käsikirjoittajana toiminut isänsä pakotti lapsensa valehtelemaan Jacksonista, koska perhe tarvitsi rahaa. Bashirin dokumentin jälkeiset syytökset olivat yhtä valheellisia, Gavin Arvizon äidin keksimiä. “Ne toisetkin saivat rahaa, miksei mekin?” Arvizot olivat pikkurikollisia ja Gavin oli käynyt näyttelijäkurssilla, jolloin väärän todistuksen antaminen oli helpompaa. Arvizot olivat jo aiemmin Gavinin syöpäsairauden kautta saaneet mahdollisuuden tavata eri julkisuuden henkilöitä ja käyttää heitä hyväkseen. Mm. Chris Tucker, Michaelin hyvä ystävä, oli soittanut laulajalle, jotta tämä osaisi varoa perhettä. Heissä kun oli jotain vaarallista. He olivat eläneet leveästi Tuckerin rahoilla 10 päivää, kun alunperin puhe oli ollut päivän vierailusta hänen elokuvansa kuvauspaikalla. MIchaelin ollessa niin hyväuskoinen ja naiivi, oli häneen helppo tutustua kuolemantuomion saaneen sairaan varjolla ja elää hänen varoillaan Neverlandissa, silloinkin kun Michael itse oli matkoilla. Kun Arvizojen ja Jacksonin välit lopulta viilenivät perheen käyttäytyessä huonosti ja koppavasti eikä MIchael enää halunnut heidän oleilevan kotonaan, tuli syytösten aika. Varsinkin syyttäjä Tom Sheldon, joka oli halunnut saada MIchaelin kaltereiden taakse jo edellisen tapauksen yhteydessä, oli varma, että tällä kertaa tämä “rikollinen” saadaan kiinni. Syytteet alkoivat kuitenkin tuntua epäuskottavilta oikeudessa, jolloin perhe vielä lisäsi vettä myllyyn uskottelemalla, kuinka Jackson piti heitä vankeina kotonaan Neverlandissa. Melko käsittämättömän kuuloinen väite, etenkin kun oikeudessa näytetyssä videossa näkyy, miten Gavinin äiti käy kasvo- ja jalkahoidoissa ja käskyttää henkilökuntaa. Pojat pelaavat pelejä ja syövät karkkia päivät pitkät. LIsäksi he kävivät kotonaan välillä hakemassa joitain tavaroita, joten he kyllä pääsivät tilalta pois. Neverlandia ympäröivä aita on noin metrin korkuinen puuaita, jonka yli hyppääminen tuskin olisi ollut mahdotonta. Valehtelijoita ja rikollisia siis koko perhe! Toivoisin kovasti,että ikävät vihjailut Jacksonin syyllisyydestä loppuisivat jo, kun hänet kerta todettiin syyttömäksi jokaiseen syytteeseen. Edellisellä viittaan siis yllä olevaan Saara Pakarisen kirjoitukseen, jossa hän miettii, oliko jackson lasten hyväksikäyttäjä. Jatkokertomuksessahan siiheen aikaan päästään oletettavasti vasta seuraavassa numerossa. Kummallisessa väitteessä Michaelin ja LaToyan hurahtamisesta johonkin ihon valkaisuvoiteeseen toimittajalla taitaa olla lähdemateriaalina 80-luvun lopun juorulehti. MIchaelilla todettiin lupus ja ihosairaus vitiligo vuonna 1986 – perinnöllistä, ihon pigmenttiä tuhoavaa, vitiligoa sairastaa myös LaToya – ja hän itse kertoi siitä ensimmäistä kertaa julkisesti Oprahin haastattelussa v. 1993. Sairaus myös altistaa ihosyövälle, joka Michaelilla tiettävästi olikin kasvoissa viime keväänä. Mielestäni maailma ei ollut valmis Jacksonin kaltaiselle supertähdelle, sillä me tuhosimme hänet, vaikka hetken ajan hän nauttikin kaikkien suosiota. Meillä oli ne silmät, jotka näkivät jotain likaista ja outoa aikuisen miehen suhteessa lapsiin ja eläimiin. Hän taas näki lasten viattomissa kasvoissa jumalan. Michael tunsi jäävänsä ilman todellista rakkautta koko elämänsä ajan, ja loppuaikana, kun mekin käänsimme selkämme hänelle, ei Popin kuninkaasta ollut kuin varjo jäljellä, jota hänen omat lapsensa pitivät pystyssä. En ole itse ikinä ollut fanaattinen MIchael Jackson-fani, mutta hänen kuolemansa kosketti minua suuresti, koska koko hahmossa oli jotain niin traagista ja väärinymmärrettyä. Meidän syytöksemme tuhosivat hänet, ja toivon hänen saavan rauhan ja ansaitsemansa kunnioituksen edes nyt, kun hän on jo poistunut tästä elämästä.

  2. Kristiina

    Pahoittelen, minulla meni nimet ihan sekaisin. Tarkoitan siis syyttäjä Thomas Sneddonia enkä suinkaan Dom Sheldonia, josta Jackson laulaa kappaleessaan D.S. viitaten tosin Thomas Sneddoniin.

  3. Iidis

    http://www.buttonmonkey.com/misc/maryfischer.html
    Lue edes GQ lehden artikkeli Was Michael Jackson framed by Mary Fischer vuodelta 1994.
    “Tällä viikolla joudun miettimään ties minkälaisten lähteiden perusteella asiaa, josta on mahdotonta saada täydellistä tietoa: oliko Jackson lasten hyväksikäyttäjä?”
    Internet fani foorumi MJJCommunity (ent. MJJForum) hankki MJ:n oikeudenkäynnin aikana (2004-2005) lähes kaikki oikeuden pöytkirjat, jotka olivat kaikkien luettavissa. Ne eivät sisältäneet mitään fani propagandaa vaan juuri sen mitä oikeudessä käytiin läpi.

  4. Iidis

    http://img.photobucket.com/albums/v219/Iidis/sekalaiset/rsz_roflbot2.jpg Watch this!

  5. Minna

    Se mies ei muuten näyttänyt yhtään oudolta ja sieltä netistä löytyy mitä etsii…sinun pitäisi tietää se.

    Tässä linkki sinulle kun olet auttamattomasti jäänyt jälkeen keskustelusta.

    http://www.mjjcommunity.com/forum/

    Jättäisin sinuna väliin koko yrityksen jos et pysty parempaan. Jos sinusta tuntuu että Michaelin musiikki on parhaimmllaan maagista niin voisit tehdä hieman tutkivaa journalismia vaikka musiikkin keskittyen…voisit alkaa vaikka siitä että MJ (or estate) omistaa puolet ATV/SONY music cataloguesta ja vähän muutakin. Siitä voisit vaikka alkaa niin ehkä saisit parempaa näkemystä koko aiheeseen. Kiitos!

    http://www.blogcatalog.com/search.frame.php?term=mj+owns+half+of+sony&id=ec967101a5b80a67d42ae38696d6418c

  6. RUIZClaudine26

    Set your life more simple get the credit loans and all you require.

  7. RUIZClaudine26

    Kirjoita tähän kommenttisi…