9.7.2009 8:48

Kesäkuvaus arktisissa oloissa

Linnanmaella

Nyt kun itsellä on lapsia, tulee mentyä paikkoihin, joissa ei normaalisti
tulisi välttämättä käytyä. Yksi suosikkikohde meidän perheen pienimmille on
Linnanmäki. Kuten yleensäkin, työ on sillä tavalla aina mielessä, että
virikkeitä ottaa ja etsii kaikkialta. Näin kävi myös Lintsin kohdalla.
Huvipuistoa kierrellessämme aloin nähdä eri laitteet ja koko alueen kameran
läpi. Olin suunnittelemassa kuvausta, jossa kuvaisimme kesän kepeää ja
pastellisävyistä muotia. Linnanmäki sopi mielestäni kuin nakutettu
kuvauspaikaksi.

Kuvauspäivän aamuna, ennen huvipuiston aukeamista, olimme
kimpsuinemme ja kampsuinemme Linnanmäen porttien edessä valmiina päivän
koitokseen. Ilma ei ollut aivan paras mahdollinen ja lämpötilan puolesta
olisi ollut parempi, jos olisimme kuvanneet toppavaatteita kesähepeneiden
sijaan. Oli jännä fiilis olla täysin autiolla Lintsillä, paikka näytti ja
tuntui jotenkin aivan erilaiselta kuin normaalisti.

Valtasimme yleisen wc-tilan pukuhuoneeksemme. Ihanaa, meillä oli paikka,
jossa saimme aina hetken lämmitellä vaatteiden vaihtojen yhteydessä.
Meikkaaja Minna Kaketti viimeisteli mallien meikit ja hiukset
pikakelauksella, koska taivaalle kerääntyi uhkaavasti tummia pilviä, joten
kuvaus piti aloittaa mahdollisimman pian. Huvipuiston avaamiseen olisi aikaa
vain kolme tuntia ja suurin osa kuvista piti saada kuvattua ennen sitä, eli
kiirettä piti.

Ensimmäisen kuvan aikana ripotteli vettä, joten jouduimme hieman
improvisoimaan, että saimme aikaan “kaunis kesäpäivä huvipuistossa”
­fiiliksen. Onneksi kuvaaja Jouni Haralalla oli mukanaan erilaisia valoja ja
värikalvoja, joilla saimme luotua kuviin lämmintä sävyä. Malleina meillä
olivat suloiset pikkutytöt Marla ja hänen ystävänsä Rianna sekä isommat
mallit Carolin ja Mirella, jotka opastivat tyttöjä tottunein ottein.

Viimeisen kuvan aikana mallimme olivat varsinaisia turistinähtävyyksiä.
Ympärille kerääntyneitä ihmisiä kiinnosti, miten muotikuva syntyy.
Extravetonauloinahan meillä olivat Marla ja Rianna, jotka urheasti
poseerasivat kameralle, vaikka tuuli navakasti ja iho oli jo ihan
kananlihalla. Kuva oli kuitenkin purkissa alle aikayksikön, koska kostea
ilma sulatti Marlan kädessä olleen hattaran sananmukaisesti sekunnissa. Kun
olimme pakanneet kuvausvaatteet ja ­kaluston ja saavuimme parkkipaikalle,
aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Nina Nuorivaara

Tallenna ja jaa:
Jätä kommentti