Oman hiustyylin muuttaminen on arka asia. Moni pitää kynsin ja hampain kiinni tutusta tukkatyylistä, eikä rohkeus riitä revittelyyn. Saman on huomannut myös Me Naisten hiusmuuttumisleikistä (Me Naiset 23/2009) vastannut Wellan ruotsalainen päästylisti Tomas Edlund.
- Ihmettelen, että naiset ovat valmiita ottamaan silikonit rintoihinsa, mutta eivät leikkaamaan hiuksiaan. Tukkahan kasvaa takaisin! Tomas kummasteli Helsingin-visiitillään.
Ajatus tuntuu kieltämättä hämmentävältä. Onko tosiaan niin, että naiset mieltävät hiuksensa niin pysyväksi ja muuttumattomaksi osaksi ulkonäköään, että ovat valmiita leikkelemään mieluummin muita kehonsa osia?
Me Naisten muuttumisleikissä vaikeinta hiustyylin vaihtaminen tuntui olevan Soila Koskelalle. Pitkät ja vaaleat hiukset olivat naiseuden merkki, josta hän ei halunnut luopua. Tomas tosin sai suostuteltua Soilan päivittämään päätään, ja lopputuloksesta tuli kuin tulikin mieleinen.
Uskon, että moni muukin ajattelee hiuksista Soilan tapaan. Muuttumisleikkiin ilmoittautuneiden joukossa oli monta, jotka toivoivat ohuiden ja maantienharmaiden hiustensa tilalle kauniita enkelikiharoita. Omasta kokemuksesta voin kuitenkin kertoa, ettei tämä himoittu hiustyyli tee elämästä yhtään sen hienompaa.
Itselleni osui geeniarvonnassa harvinainen vaalea kiharapilvi. Jatkuvissa kehuissa ja itsevarmuudessa paistattelun sijaan olen useaan otteeseen menettänyt hermoni, kun ihmiset ovat määritelleet minut ainoastaan tämän yhden ulkoisen seikan perusteella. Uusilla tuttavuuksilla on ollut tapana kommentoida hiuksiani, mutta siihen se on aina jäänytkin. En muista, että kukaan olisi ikinä kehunut esimerkiksi luonnettani tai saavutuksiani.
Lopulta pätkäisin vyötärölle ulottuvat hiukseni persoonalliseksi pehkoksi. Tein tämän osissa, koska minäkään en uskaltanut leikata hiuksiani yhdellä rykäisyllä. Nykyään ihmiset kommentoivat ensin mielipiteitäni ja hersyvää nauruani, ulkonäköä vasta myöhemmin. Tuntuu, että näin sen pitää ollakin.
P.S. Lue myös Tomasin blogikirjoitus muuttumisleikistä!
