14.5.2009 8:26

Haastateltavaa mä metsästän

Sopivien haastateltavien löytäminen juttuun on usein yksinkertaista ja nopeaa. Välillä etsintä muuttuu metsästykseksi: sitä samoilee ihmisverkostojen viidakossa viikkokausia ja tähyilee tähtäimeensä sopivaa tyyppiä. Ammattia vaihtaneista naisista kertova juttu Kivempi työ, parempi mieli (Me Naiset 20/2009) vaati muutaman viikon metsästystä.

Jutun aihe ei sinänsä ollut vaikeimmasta päästä, koska ammatin vaihtaminen on yhä yleisempää. Etsintätehtävää kuitenkin vaikeutti juttuun valittu lähestymistapa. Meillä täällä toimituksessa on tapana ajatella, ettei pelkkä hyvä aihe riitä, vaan siihen on keksittävä omalaatuinen näkökulma.

Tämän jutun kohdalla päädyimme siihen, että ammatinvaihtajista muodostetaan ketju: ensimmäinen on vaihtanut sellaiseen unelma-ammattiin, josta toinen on halunnut vaihtaa pois. Toinen on nyt sellaisessa ammatissa, josta kolmas on halunnut vaihtaa muuhun. Ja niin edelleen.

pirkko_jarvinen

Ensimmäinen haastateltavista, teatterituottajasta papiksi vaihtanut Pirkko (kuvassa), löytyi tutulla tavalla: joku toimituksesta tunsi jonkun, joka tunsi jonkun, joka sopisi juttuun. Pirkon jälkeen oli löydettävä joko papista muuhun ammattiin vaihtanut tai joku, joka oli ennen ollut jotain muuta, mutta vaihtanut kulttuurialan tuottajaksi.

Verkot veteen! Tämä juttu on yksi niistä monista, joissa kaikki kalastelutavat on hyödynnetty: etsin haastateltavia yritysten, ammattiliittojen, korkeakoulujen, keskustelupalstojen sekä omien ja työkavereiden tuttavien kautta.

Samanlaisen joku tuntee jonkun -ketjun kautta löysin taloushallinnosta kulttuurituottajaksi vaihtaneen Sannan. Ketju kulki siis Pirkosta taaksepäin. Ajattelin, että Sannaa edeltävä lenkki ketjuun olisi löydettävissä nopeasti; talousmaailma ja ekonomien hyvä palkka kun vetävät porukkaa puoleensa vähän joka alalta.

Ekonomeja löytyikin oppilaitosten, yliopistojen ja ammattiliittojen kautta useita. Ja heillä oli mielenkiintoisia vaihtoja takanaan: perämiehestä ekonomiksi, kampaajasta ekonomiksi, fysioterapeutista ekonomiksi, sairaanhoitajasta ekonomiksi. Heistä kuka tahansa olisi ollut loistava juttuun. Nyt piti kuitenkin ajatella yhtä paljon koko ketjua kuin sen yksittäisiä lenkkejä. Siksi tähyilin ensin, löytäisinkö jostain muusta ammatista perämieheksi, kampaajaksi, fysioterapeutiksi tai sairaanhoitajaksi vaihtaneen naisen.

Sopiva henkilö löytyi sairaanhoitajien liiton kautta: poliisista sairaanhoitajaksi vaihtanut Tarja. Niinpä tarjolla olevista ekonomeista ketjuun valikoitui sairaanhoitajasta talouspäälliköksi vaihtanut Leena. Bingo, Tarja-Leena-Sanna-Pirkko-ketju oli siinä! Ketju syntyi sekamelskan jälkeen ja epäloogisessa järjestyksessä, mutta se nyt ei ole näissä hommissa mitenkään epätavallista.

Takaperin maaliin on ihan yhtä toimiva kuin etuperin maaliin.

Anu Ilomäki

Tallenna ja jaa:
Jätä kommentti

Kommentit

  1. kaaiia

    Olisi mukava lukea joskus tällaisia making of -juttuja myös lehdestä. Entäpä jos aukeaman jutun seuraavalla sivulla olisi making of -pätkä?

  2. Reija

    Joo, tosi kiinnostavaa! Ei se toimittajan työkään ihan yksinkertaiselta tunnu. Itse muuten juuri suunnittelen ammatinvaihdosta eli opiskelemaan lähtöä. Pitäisi sitten vain jaksaa nyhjätä opiskelijabudjetilla.