29.7.2010 8:58

Otetaan iisisti

Manna, Elias Koskimies ja Mirja Pyykkö kertoivat, miten rentoutuvat (MN 30/2010). Toimitus antaa omat rentoutumisvinkkinsä. Kuva Jukka Rapo.

Me Naisten toimituksen parhaat rentoutumiskeinot, jos aikaa on…

…15 minuuttia?
”Kuuntelen mindfulness-menetelmällä toteutettua rentoutuskasettia, joka auttaa tyhjentämään levottoman mielen.”
”Kävelen. Se selkeyttää ajatukset.”
”Menen Facebookiin. Jos tietokonetta ei ole lähettyvillä, katson kavereiden kuulumiset kännykän netin kautta. On rentouttavaa tietää, että kaikki tutut ovat vain parin klikkauksen päässä.”
”Jos pidän vartin tauon kesken työpäivän, juon kupin kahvia ja syön palan suklaata, selaan iltapäivälehdet tai muita aikakauslehtiä tai käyn tsekkaamassa blogit, joita seuraan. Näin hengähdän myös kotona.”

…ilta?
”Käyn kuntosalilla ja suihkun jälkeen heittäydyn sohvalle tuoreiden lehtien pariin.”
”Käyn syömässä hyvin, esimerkiksi terassiravintolassa meren äärellä. Kuohujuoma, hyvien ystävien seura ja Helsingin urbaani luonto auttavat rentoutumaan kiireisen arjen keskellä. Kotimatkan voi taittaa kesäillassa kävellen.”
”Käyn saunassa, katson ehkä leffan dvd:ltä, juon lasin tai pari kuivaa valkoviiniä tai jutskailen vain mieheni kanssa.”
”Jos illalla ei ole yhtään mitään ohjelmaa, päikkärit on ihan must juttu. Nukkuminen on ihanaa ja selventää ajatuksia! Voin nukkua missä vain ja milloin vain.”

…viikonloppu?
”Hyvään ja rentouttavaan viikonloppuun kuuluu paljon unta, kiireetöntä oleilua lapsen lapsen kanssa, kokkailua ja kotitöitä. Kotityöt eivät ole yhtään kauhistus vaan on mukavaa, että viikonloppuna ehtii rauhassa siivoilla, järkkäillä ja esim. ommella. Käyn myös ehkä kaupungilla tuhlaamassa rahaa, yleensä itseeni…”
”Ehdottomasti ainakin toisena viikonloppuiltana haluan mennä ulos: baari, siiderituoppi ja hyvä seura rentouttavat täydellisesti.”
”Lähden perheen kanssa maaseudun rauhaan. Unohdamme kellon ja kalenterin. Nukumme, kun nukuttaa, syömme, kun on nälkä. Ja nautimme luonnon rauhasta ja elämyksistä.”
”Lähden maalle vierailemaan vanhemmillani. Parhaimmassa tapauksessa nautin isäni valmistaman herkullisen kala-aterian mökillä.”

18.6.2010 11:15

Kun kerran kotikylästä kirjoitin

Tein tähänastisen toimittajaurani pahimman virheen: kirjoitin kotikylästäni (Rakkaudella Keikyälle 24/2010). Piti näköjään oppia kantapään kautta, ettei niin läheisestä asiasta pidä missään nimessä kirjoittaa.

Sen piti olla helppo homma. Kävisin vähän Keikyässä pällistelemässä, vaikka periaatteessa tiedän kaiken ulkomuistista. Muutama vuosiluvun tarkistus, ja ei kun juttu painoon.

En ole tehnyt mitään juttua yhtä kauan. Ensinnäkin yritin pimittää vanhemmiltani, että teen juttua kotiseudusta. Tuli rimakauhu. Pelkäsin, että he alkaisivat odottaa juttua ja pettyisivät, kun se ei olekaan hyvä. Soitin kuitenkin äidilleni viisikymmentä kertaa päivässä ”yhtä ihan pientä maaseutujuttua varten” ja kyselin ”ihan taustatiedoksi vaan” muun muassa minkälaiset kukat Kökkön-baarin terassilla onkaan. Kaikkea kun ei huomannut katsoa paikanpäällä.

Kirjoitusvaihe oli poikkeuksellisen kivulias. Yhtäkkiä minulla ei ollut enää hajuakaan, mitä haluan jutullani sanoa. Mielipiteeni kotikylästä myös vaihteli koko ajan: Keikyä on hieno paikka, kaikkien pitäisi muuttaa sinne. Ei kun se onkin ihan kuollut, en minä sinne voisi muuttaa.

Lehdessä se nyt kumminkin on, mutta en tiedä, uskallanko mennä Keikyään koko kesänä. Paikkaa kuvaillaan jutussa kuolleeksi junttilaksi ja keikyäläisiä kyylääjiksi, jotka ehdottavat minulle rasittavan usein juttuaiheita. Auts.

Rakastan keikyäläisiä. He ovat aidosti sitä, mitä ovat. Voi kyynel, unohdin tietysti kertoa sen jutussa.

Sisko soitti eilen. Hän oli käynyt Kökkössä kahvilla, ja siellä oli oltu jutusta aika innoissaan. Olen sittenkin vähän pirun ylpeä, että sain Keikyän maailmankartalle.

Tiina Hämäläinen

31.5.2010 10:06

Älä järjestä häitä näin

1. Resurssit

Jos haluat järjestää juhlat “mahdollisimman halvalla”, mene maistraattiin ja käy Teboililla viinerikahvilla. Mikään ei ole epäkunnioittavampaa vieraita kohtaan kuin pihtailla tarjoilusta.

2. Kermaperunat ja ylikypsä porsaan ulkofile

Tämähän oli hieno sunnuntairuoka 1980-luvulla, mutta keksisittekö mitään muuta tarjottavaa?

3. Askartelu

Vaikka väkertäisit kaasosi kanssa talven aikana koko paikallisen Tiimarin kartonkivaraston tyhjäksi, se ei tee loisteputkivalaistusta nuorisoseurantalosta sen juhlavampaa.

4. Sinun päiväsi

Mikäli kutsut paikalle 150 ihmistä, olisi ehkä hyvä ajatus ottaa heitäkin huomioon. Jos ohjelmassa on odottelua, tarjoa juotavaa. Jos ohjelmassa on tuntikausia parhaiden kavereiden sisäpiirivitsejä, ruksaa ne yli. Jos enosi haluaa esitää kavereidensa kanssa hauskaa mustalaisimitaatiota, ymmärrä sanoa ei.

5. Työvoima

Vaikka eletäänkin tasa-arvoisessa demokratiassa, juhlissa on ihan kivaa pitää vieraat ja palkolliset erillään.

6. Booli

Booliakin voisi lähestyä siltä kantilta, että se olisi mahdollisimman hyvää mahdollisimman halvan sijaan.

7. Bändi

Ei ole aina pakko ottaa sitä Kalevi Hämäläisen humppaorkesteria. Dj on aika nokkela vaihtoehto.

20.5.2010 8:48

Kuunkuiskaajien tsäänssit

Mitkä ovat Kuunkuiskaajien tsäänssit euroviisuissa? Duo itse uskoo pääsevänsä finaaliin, mikä on itse asiassa todennäköistä: semifinaalin 17 kappaleesta 10 pääsee loppukilpailuun, joten tilastolliset mahikset ovat melkein 59 prosenttia!

Mitkä seikat sitten puoltavat Kuunkuiskaajien menestystä?

1. Tiistain ensimmäinen semifinaali on pullollaan umpitylsää tusinaballadia, joista taatusti ei jää mitään mieleen. Mukana on myös Viron ihmeellinen elektrohäröily ja Venäjän biisi, josta ei tiedä onko se vitsi vai tosissaan tehty. Suomi on tässä joukossa raikas ilmestys. Toinen semifinaali olisi ollut huomattavasti hankalampi.

2.  Suomen kappaleen esittävät todelliset ammattilaiset. Johanna Virtanen ja Susan Aho tekevät musiikkia työkseen ja ovat olleet Värttinän mukana suurilla areenoilla, joten live-esiintymiseen tämä homma ei kaadu. Ja Sussun haitarikin on tuunattu viisukuntoon! Siinä on nyt kunnon blingblingiä viisutyyliin.

3. Tsipale vetoaa varmasti Itä-Eurooppaan. Haitari- ja viulusävelet ovat tuoneet monelle mieleen vanhan ajan mustalaiskappaleet.

4. Ensimmäiset harjoitukset Oslosta ovat luvanneet hyvää. Kappaleen kertsiin on lisätty ripaus diskojumputusta ja esitys on jo varsin hiottu. Ulkomaiset viisufanit ovat nostaneet biisin harjoitusten perusteella kärkeen.

5. Yllättävää vetoapuakin on tullut. 5-vuotias slovakkipoika Timur hurmaa YouTubessa versiollaan Suomen edustuskappaleesta. Netissä kiertää myös Kuunkuiskaajat-parodia, jonka tekivät sveitsiläis- ja israelilaismiehet.

Kuunkuiskaajien mukaan miehet olivat pyytäneet kiltisti parodian julkaisulupaa. ”He sanoivat, että olemme parasta tämän vuoden viisuissa”, Johanna ja Susan kertovat.

Ehkä tämä kaksikko on lasten ja miesten suosikki? Ääniä siis ropisee!

6. Tänä vuonna puolet äänistä tulevat asiantuntijaraadeilta jo semifinaalivaiheessa. Suomen kappale on ”oikeaa” musiikkia, ei mikään teollinen dancejumputus. Asiantuntijat arvostanevat.

Huonostikin voi käydä…

1. Menikö etnobuumi jo? Alexander Rybak hurmasi viime vuonna viulubiisillään, mutta se saattaa tänä vuonna olla last season.

2. Suomi esiintyy semifinaalissa numerolla 5. Alkupäässä esiintyminen ei perinteisesti ole hyvä asia. Loppupään tsipaleet jäävät helpommin mieleen.

3. Taustatanssijamiehet vähän huolettavat. Vaarana on samanlainen myötähäpeä kuin CatCatin viisuilussa vuonna 1994.

4. Suomen kieli on iso kysymysmerkki. Viisuissa on pärjätty vierailla kielillä mielikuvituskielistä lähtien, mutta viisufanit ovat valitelleet, kun eivät tajua tämän biisin sanomaa. Jo pelkkä nimi Työlki ellää on varsin vaikea muunmaalaisille.

Optimismi siis voittaa 6-4! Uskon Suomen menevän heittämällä finaaliin, jossa taistelemme keskikastin sijoituksista, parhaimmillaan jopa top kympistä. Jo finaaliin pääsy on mahtava saavutus. Waldo’s peoplekaan ei siis suinkaan flopannut viime vuonna, vaikka se jäikin finaalin jumboksi: paljon kappaleita jää kuitenkin jo semivaiheeseen.

Mari Julku

4.5.2010 12:04

Ihan liikaa kaikkee

Meillä informaatio-, tavara- ja ruokavuoren keskellä elävillä ihmisillä on muutama ongelma. Informaatio, tavarat ja ruoka. Kaikki noin pääosin ihan kivoja ja tarpeellisia asioita, mutta kun niitä pursuaa ovista ja ikkunoista, alkaa ahdistaa.

Ei ihme, että detoxin idea kiinnostaa. Detox-etuliitteellä on jo pitkään myyty tuotteita, joissa viitataan elimistön puhdistamiseen ja kuona-aineiden ja nesteiden poistoon. Nykyään detoxista puhuttaessa keskitytään enemmänkin siihen, kuinka kehoaan voi puhdistaa luopumalla muutamista kuona-aineita kasaavista ruoka-aineista ja siirtymällä kasvispainotteiseen ruokavalioon (Keho puhtaaksi MN 17/2010).

Trendi on hiipinyt Suomeen Yhdysvalloista, mutta olisi liian helppoa pitää sitä pelkästään markkinointikikkana.

Kun elämässä tuntuu olevan ihan liikaa kaikkea, moni haluaa karsia pois turhaa ja elää yksinkertaisempaa elämää. Vai mitä sanotte mediapaastoista, kulutuksen vähentämisestä, nelipäiväisistä työviikoista, hiljentymisretriiteistä, kotoiluvillityksestä ja joka mutkaan ilmestyvistä joogasaleista?

Elimistön puhdistamisen lisäksi detox-ajattelu tuntuu ulottuvan vähän jokaiselle elämän osa-alueelle.

Siitäkin alkaa näkyä merkkejä, että puhdistumisfilosofia on menossa astetta pidemmälle. Enää ei riitä kasvisruoka, täytyy olla superfoodia ja raakaravintoa. Ei riitä nelipäiväinen työviikko, täytyy pitää sapattivuosi.

Joogastakin on jo detox-versio. Helsinkiläisessä joogasali Asanassa järjestetään detox-joogaa, jossa tehdään erityisen paljon sellaisia joogaliikkeitä ja hengitysharjoituksia, jotka laittavat verenkiertoa ja aineenvaihduntaa voimakkaasti liikkeelle. Olen muuten kokeillut. En tiedä, miten paljon puhdistuin, mutta olin koko loppupäivän niin väsyneen rentoutuneessa tilassa, etten jaksanut tohottaa mitään ylimääräistä. Ehkä se oli sitten sitä detoxia.

Elina Jäntti

22.4.2010 10:17

Kaksi tarinaa tukanleikkuusta

Opin tämän jo lapsena kotoa: minkä voi tehdä itse, siitä ei kannata maksaa. Olen ollut otsatukkainen lähes koko ikäni, ja jo pikkuisena isä tai äiti saksi otsikseni pois silmiltä. Nykyään siitsin sen itse. Säästän pitkän pennin, sillä muuten joutuisin käymään kampaajalla muutaman viikon välein. Mikään ei näytä pahemmalta kuin ryhtinsä menettänyt otsis.

Hommahan on ihan iisi. Sen kun ottaa hyvät sakset käteen ja naps vaan! Ei kannata ottaa sitä niin vakavasti, sillä nykyäänhän kaikki vähän kummallinen on muodissa. Itse leikkasin otsikseni viime kerralla vähän liian leveäksi. Jos laitan tukan kiinni, näytän pottapäältä. Mutta onneksi kyseessä on kasvava luonnonvara.

Hyvät kerrostussakset pelastavat monelta. Niillä voi piilottaa sitä, että oma geometrinen silmä ei ole supertarkka.

Leikkaan otsikseni nykyään aina alasti. Tuntuu kamalalta, kun pienet hiuspätkät kutittavat vaatteiden alla. Siistimisoperaation jälkeen menen myös aina suihkuun, sillä vesi kuljettaa nämä pikkuhiukset helposti pois iholta.

Tero-Juhaniksi esittäytynyt mies tuli juttelemaan. Hänen avausrepliikkinsä oli: “Sun tukka on leikattu kamalan huonosti! Kannattaisko vaihtaa kampaajaa?” Olin leikannut otsikseni edellisenä päivänä. En vaihtanut, vaan tartuin taas aamulla saksiin ja siistin kohdan, josta Tero-Juhani huomautti.

-Mari Julku

Hyvät naiset, voin kertoa teille epäonnistumisten syvällä rintaäänellä: ei se kannata. Tiedän kyllä, että homman luulisi olevan helppoa: sen kun hankkii terävät sakset ja pitää käden vakaana. Valitettavasti se ei ole ollenkaan niin yksinkertaista.

Olen leikannut itse otsatukkaani kymmenkunta kertaa. Lähes jokaisen operaation jälkeen olen tuhertanut itkua peilin edessä ja todennut, että ei olisi kannattanut.

Kerran olen leikannut kolon toiseen kulmakarvaani.

Kerran olen napsaissut pois tukun ripsiä – ja jokainen osaa kuvitella, kuinka lähellä silmämunaani sakset ovat tässä vaiheessa louskuttaneet.

Lievemmissä tapauksissa otsiksesta on tullut vino tai epätasainen, kutittavia hiushaituvia on ollut joka paikassa, tai sitten on käynyt klassinen ”tuosta vielä vähän” –ilmiö, jonka jälkeen otsiksesta on jäljellä kummallinen, Spock-henkinen nysä.

Ei se kannata. Mutta silti viimeksi viikko sitten löysin itseni peilin edestä saksien kanssa. Korjaava kampaamoaika on jo varattu.

-Maija Kangasluoma

Vinkit kotileikkuuseen. Kerro myös oma tukanleikkuutarinasi ja voita hiustuotteita!

15.4.2010 9:44

Tanstaafl

No paljonko se lasi viiniä maksaa?

Lyhenne TANSTAAFL tulee sanoista There ain’t no such thing as a free lunch ja se tarkoittaa, että ilmainen, asiantuntijan loihtima meikkipohja maksaa helposti 76 euroa (meikkivoide 30 €, meikkisivellin 40 € sekä lisäksi ruokaosastolta kolmioleipä ja pillimehu 6 euroa, onnistuneiden ostosten kunniaksi). Onhan se nyt noloa katsella kuulaana ja terveenvärisenä kimmeltävää nassuaan meikkiosaston peilistä ja lähteä sitten ostamatta mitään.

Ilmaisen lounaan idea on lähtöisin 1800-luvun Yhdysvalloista. Saluunat mainostivat erikoistarjouksenaan ilmaista ateriaa – ehtona oli, että yksi juoma piti tilata. Köyhimmille duunareille lounas juoman hinnalla oli järkiostos, ja jo pikkuisenkin rikkaammat pitivät saluunaa pystyssä Meikkipohja-ilmiön avulla.

“Otetaan nyt vielä parit oluet, että iletään lähteä.” “Joo otetaan.”

Ilmaiset näytteet ovat kai edelleen ihan hyvä bisnesidea. Melkein jokainen ostaa yhden purkin tuorejuustoa, jos maistaa ensin kolmea erilaista. Jotkut ostavat saman tien kaupan tyhjäksi juustoista.

Lopuksi pari sanaa meikkisiveltimestä, joka muistuttaa minua aamuisin siitä, että lammasmaisimmille ihmisparoille voi ilmaisnäytteiden avulla myydä vaikka pussitettuja pikkukiviä. Meikkisiveltimen pitää ehdottomasti olla tekokuitua, se on hyvä pestä kerran viikossa haalealla vedellä, ja se on aivan turha vehje.

31.3.2010 9:00

Vihkaisu intiaksi

Larisa Pelle intialaisena morsiamena.

Intiassa naimisiin mennyt toimittaja Larisa Pelle kertoo intialaisten häiden tärkeimmät tunnusmerkit:

- Häälahjaksi annetaan useimmiten rahaa. Tasasummia ei kuitenkaan saa antaa, vaan määrän pitää päättyä ykkösellä. Kaupasta ostetaankin rahalahjoihin tarkoitettuja kirjekuoria, johon on valmiiksi laitettu yhden rupian kolikko.

- Hääperinteet eroavat suuresti Intian eri osissa. Pohjois-Intiassa ja Delhissä vanha käytäntö on ollut koko yön kestävä seremonia joka päättyy aamuneljältä (jota pidetään otollisena kellonaikana avioliiton solmimiselle). Moderni versio kestää vain pari tuntia.

- Länsimaiset vieraat voivat pukeutua vapaasti länsimaisiin vaatteisiin, mutta paljastavia iltapukuja on hyvä välttää. Intialaiset ilahtuvat suuresti nähdessään turistin, joka on pukeutunut perinteisiin intialaisiin vaatteisiin. Naisten salwar kamis ja miesten kurta pajama ovat paitsi juhlavia myös hyvin mukavia päällä.

- Intiassa häihin tullaan esittäytymään, syömään ja ottamaan valokuvia. Kun tämä on tehty, vieraat yleensä lähtevät kotiin. Tätä ei pidetä epäkohteliaana.

- Perinteisesti häistä maksaa morsiamen perhe, joka usein säästää siihen vuosikymmeniä. Nykyisin monet häät maksetaan molempien perheiden yhteisvoimin.

- Hinduja ja kristittyjä voidaan vihkiä hindutemppeleissä, eikä se vaadi hindulaisuuteen kääntymistä. Hinduksi ei teknisesti voi kääntyä, vaan hindulaisuuteen synnytään. Ennen häitä suoritetaan parin ”puhdistusriitti”, joka on sama parin uskonnosta riippumatta.

- Myös molemmat osapuolet voivat olla ei-hinduja. Monet ulkomaalaiset parit solmivat avioliiton Intiassa. Suurin osa suuntaa Rajastaniin, jossa häät ovat erityisen värikkäitä ja mahtipontisia.

25.3.2010 14:27

Toimittajan työpöytä

Osa 1: Pöydän lounaisosassa ajan sykkivällä hermostolla surffaamisesta todistavat uusimmat MeNaiset, Sport ja Cosmo sekä kuulokkeet YouTube-videoiden katseluun. YouTube on sellainen ovela paikka saibör-avaruudessa, jossa voi katsella yhtä aikaa liikkuvaa vhs-kuvaa sekä kuunnella stereoääntä! Täysin samanaikaisesti!

Työpydän lounaisosa

Osa2:  Työpöydän ydin. Elikkäs vähän niin kuin se maapallon sisällä pyörivä hehkuva rautapallo. Tietokone a.k.a tietsikka kahdella näytöllä niille, joiden karsastus nokittaa nykyaikaisen silmäkirurgian. 20 pulloa kynsilakkaa. Kaksi käsivoidetta, joista Hands&Nails 1990-luvulta.

Työpöydän rautaydin.

Osa 3:  Isosta kokonaiskuvasta voi havainnoida, että toimittaja ei olekaan juuri nyt työpisteellään katselemassa kenkien kuvia vaan juomassa samppanjaa Louis Vuittonin liikkeessä Madonnan marsun kanssa. Näin naistenlehdessä.

The Big Picture.

18.3.2010 9:53

Ihanan inhottavaa

Mieluisimpia syömiskokemuksia muistelee auliisti. Niitä on myös hauska kuunnella. Sain huomata sen, kun tein gallupia maailman parhaista ruuista. Kadulla pysäyttämieni ihmisten kertomukset veivät Kolumbian mehubaareihin, hollantilaiseen riisipöytään ja Thaimaan rantakuppilaan, vaikka oikeasti seisoimme keskellä viimaista Helsinkiä.

Maukkaat muistelut saivat veden kielelle, mutta jotenkin pääsimme haastateltavien kanssa uudelle tasolle, kun puhe kääntyi kammottaviin ruokakokemuksiin. Yllätyin, miten elävästi muutama aikuinen muisteli neuvostoliittolaista ruokaa. Siitähän on jo vaikka kuinka kauan, mutta edelleen 70-luvun votkaturistin makunystyrät jäykistyivät kauhusta, kun hyytyneen ihrakerroksen peittämä kaalikeitto tuli puheeksi.

Kaksi bussia odottelevaa rouvaa puolestaan intoutui morkkaamaan norjalaista lipeäkalaa ja kuivia lampaanluita. Nuoren miehen Tunisian-loma oli tuhrautunut upporasvassa paistettuun roskaruokaan, vaikka tähtäimessä olivat olleet autenttisemmat maut. Inhon väristykset erottuivat jopa paksujen talvivaatteiden läpi.

Myönteisyys on yliarvostettu asia. Mukavista ruokakokemuksista ei synny yhtä meheviä tarinoita kuin niistä ällöttävistä muistoista. Omat kurjat hetkeni englantilaisessa keittiössä tulivat mieleen, kun lounaalle kiiruhtanut nainen kertoi kielikurssikokemuksestaan. Hän oli piilottanut isäntäperheen tarjoamat lihaleikkeleet taskuunsa, kun ne muuten olisivat tulleet tarjolle uudelleen seuraavana päivänä.

Kukkakaupan edessä kohtaamani opiskelija muisteli Japanissa nauttimaansa ateriaa, jonka kohokohta oli pöytägrillissä hypähdellyt jättisimpukka. Varmaan tuoretta ja hienoa, mutta hän olisi halunnut syödä eläimen vasta, kun joku muu on sen ensin tappanut.

Mikä herkullinen tuokio ällöttävien makumuistojen parissa! Tuntui yhtä vapauttavalta kuin aina silloin, kun pääsee ikätovereiden kanssa rypemään ikävissä kouluruokamuistoissa. Kuka siitä ihanasta uunipuurosta puhuisi, kun voi haukkua harmaata tillilihaa.

Katja Nordlund