30.5.2010 13:12

Olinpahan kunnolla väärässä

Jep jep, eli perjantaisten kenraaliharjoitusten jälkeen kirjoitin tosiaan, että “Saksa tulee olemaan näiden kisojen suurin floppi”. No eipäs sitten ollutkaan, vaan Lena vei koko potin. Olen kyllä totaalisen yllättynyt. Mielestäni Lena ei osaa laulaa livenä (tai ainakin areenalla se kuulosti siltä). Biisikin on vähän tylsähkö ja Lenan aksentti ärsyttävä. Mutta tämä oli Euroopan suosikki tänä vuonna. Ei tämä nyt huonoin mahdollinen voittaja kuitenkaan ollut. Ja Berliini järjestää varmasti huikeat kisat ensi vuonna.

Harmillinen tieto oli tietysti se, että Suomi jäi finaalista vain kolme pistettä ollen ensimmäinen putoaja. Ruotsi koki saman kohtalon, tosin se jäi viisi pistettä loppukilpailupaikasta.

Turkin kakkossija oli iloinen yllätys. Isoja yllätyksiä oli myös Tanskan ja Belgian menestys ja Israelin floppaaminen. Tällaisia euroviisut ovat: mitään ei voi tietää etukäteen!

Nyt vain odottamaan ensi vuotta ja seuraavia viisuja. Ranskan biisin sanoin: Allez, ola, olé!

29.5.2010 15:02

Paras laulu voittakoon!

Kuuden tunnin päästä se alkaa, euroviisuvoittajan metsästäminen. Jännitys täällä Oslossa alkaa olla huipussaan ja viisut näkyvät kaikkialla.  Kaikki paikalliset haluavat puhua finaali-illasta ja moni tosiaan harmittelee sitä, ettei Suomen kappale ole finaalissa.

Itse uskon edelleen vahvasti Kreikan voittoon. Luulen myös Turkin ja Israelin olevan lähellä ykkössijaa. Mutta tänä vuonna voittaja ei ole ollenkaan varma, mikä on tietysti jännittävää. Viime vuosina voittajan on voinut arvata etukäteen.

Seurueeseeni kuuluu yksi suomalainen, yksi amerikkalainen ja kaksi norjalaista. Suomalainen kannattaa Moldovaa, amerikkalainen Moldovaa ja Ukrainaa, norjalainen Turkkia ja toinen norjalainen Ranskaa. Aikamoista hajontaa siis!

Paras laulu voittakoon.

Hauskaa ja jännittävää viisuiltaa kaikille!

28.5.2010 17:06

Tunnelmat finaalin kenraalista

Olipa upea finaalin kenraali! Jännittävää nähdä koko finaalin kenraali alusta loppuun. Tässä pienet arviot finalisteista. Oman arvioni mukaan voitosta taistelevat tiukimmin Kreikka ja Israel. Myös Turkki on tiukasti vanavedessä.

01 Azerbaidzan – Safura “Drip Drop”

Ennakkosuosikiksin nostettu Safura joutuu esiintymään ensimmäisenä, mikä on yksi huonoimmista paikoista koko kisassa. Onneksi, sillä Drip Drop on turhan muovinen kappale. Jättää kylmäksi. Suurin jännitys esityksen aikana on, pysyykö laulajatar pystyssä korkeilla koroillaan. Kelpo aloitus showlle kuitenkin.

02 Espanja – Daniel Diges “Algo Pequeñito”

Mukava kappale, esitys outo sirkusmainen sekamelska. Ei kärkisjoille.

03 Norja – Didrik Solli-Tangen “My Heart Is Yours”

Isäntämaa kilpailee tänä vuonna kauniilla balladilla. Laulaja on komea ja ääntä piisaa. Tuskin yltää voittoon asti, mutta top kymppiin kyllä reilusti.

04 Moldova – Sunstroke Project & Olia Tira “Run Away”

Tässä tanssipoljento, joka tuntuu Oslossa jakavan mielipiteet. Kappaleen saksofonisoolo on yhden mielestä ”saksofonin köyrintää”, yhden mielestä huikean hauskaa. Veikkaan tämän biisin yllättävän ja nousevan korkealle.

05 Kypros – Jon Lilygreen & The Islanders “Life Looks Better In Spring”

Kypros meets Boyzone. Nätti kiva kappale ja toimii hyvin, keskivaiheille.

06 Bosnia-Hertsegovina – Vukašin Brajić “Thunder And Lightning”

Bosnia-Hertsegovina on kuulunut joka vuosi suosikkimaihini, mutta tänä vuonna maa sortui lähettämään keskinkertaista rokkausta. Ei ansaitse voittoa, ei edes sijoitusta top kymppiin.

07 Belgia – Tom Dice “Me And My Guitar”

Tätä on Oslossa veikkailtu peräti voittajaksi ja Tom sai kenraaliharjoituksessa jopa väliaplodit. Itse yllättyisin voitosta, pidän esimerkiksi Kyproksen samantyylistä kappaletta paljon parempana. Saa nähdä, mihin Tompan rahkeet riittävät. Ulkonäköpisteitä ainakin ropisee.

08 Serbia – Milan Stanković “Ovo Je Balkan”

Milan on niin iloinen ja ihana, että häntä katsoessa alkaa katsojaakin naurattaa. Hymy tuskin riittää voittoon asti, mutta sijoitus top vitosessa voi olla mahdollinen.

09 Valko-Venäjä – 3+2 “Butterflies”

Tämä kappale lienee viisufanien suurin inhokki. Kappale on kieltämättä imelä, siirappinen ja sokerinen, mutta en yllättyisi tämän hyvästä sijoituksesta. Top kymppiin.

10 Irlanti – Niamh Kavanagh “It’s For You”

Irlannin laulajatar on jo kerran viisut voittanut, mutta ei tee sitä tänä vuonna. Hänen stailauksensa vähän häiritsee, back to the 80’s? Top kymppi kuitenkin mahdollinen.

11 Kreikka – Giorgos Alkaios & Friends “OPA”

Parin balladin jälkeen OPA räjäyttää pankin. Kenraaleissa yleisö taputti läpi koko kappaleen. Taistelee voitosta.

12 Iso-Britannia – Josh ”That Sounds Good To Me”

Keskinkertaista, keskinkertaista, keskinkertaista. Kummallinen lavashow. Häntäpäähän.

13 Georgia – Sopho Nizharadze “Shine”

Laulajattarella on koko porukan paras ääni. Kaunis lavashow. Pärjää hyvin.

14 Turkki – maNga “We Could Be The Same”

MAHTAVAA TURKKI! Ihana bändi, huikea kappale. Toivottavasti taistelee voitosta. Sijoitukset 3-5 lienevät todennäköisempiä.

15 Albania – Juliana Pasha “It’s All About You”

Keskiverto kappale keskiverrolla showlla sijoittuu keskivaiheille.

16 Islanti – Hera Björk “Je Ne Sais Quoi”

Yksi ennakkosuosikeista ei täysin sytytä minua. Lavashow ok, ainakin valoilotulitusta piisaa. Top kymppiin, ei voittoon.

17 Ukraina – Alyosha “Sweet People”

Komea ääni ja komea, joskin hyvin synkkä kappale. Tämän sijoituksesta on aidosti vaikea sanoa yhtään mitään. Voi olla mitä tahansa.

18 Ranska – Jessy Matador “Allez! Ola! Ole!”

Tämä oli yksi suosikeistani ennakkoon, mutta lavashow ei toimi. Omituista tanssahtelua sinne tänne. Lisäksi naissolisti laulaa huonosti. Floppaa, vaikka iloisena rallina saikin unelmapaikan synkän Ukrainan jälkeen.

19 Romania – Paula Seling & Ovi “Playing With Fire”

Taistelee Ranskan kanssa samoista äänistä, mutta pesee kilpailijansa 100-0. Kuinka korkealle riittääkään? Jopa top vitonen voi olla mahdollinen.

20 Venäjä – Peter Nalitch “Lost And Forgotten”

Huikeiden kappaleiden jälkeen Venäjän kohdalla tuli olo: ainiin, tämäkin on finaalissa. Mutta silti, vaikka en haluaisi myöntääkään, tämä kappale on parantunut päivä päivältä. Lisäksi Venäjä kerää joka tapauksessa paljon ääniä, joten jopa vähän pelottaa, mihin tämä yltääkään.

21 Armenia – Eva Rivas “Apricot Stone”

En syty biisille enkä showlle. Top kymppiin silti.

22 Saksa – Lena “Satellite”

Suurin ennakkosuosikki ja todennäköisesti myös suurin floppaaja. Lenan livelaulu ei toimi. Ja missä on lavashow? Vierustoverin kommentti kahden minuutin jälkeen: milloin tämä loppuu?

23 Portugali – Filipa Azevedo “Há Dias Assim”

Kaunis balladi, kaunis nainen. Toivottavasti nousee korkealle.

24 Israel – Harel Skaat “Milim”

Israelin balladi on pahassa paikassa heti Portugalin upean balladin jälkeen. Taistelee todennäköisesti silti voitosta.

25 Tanska – Chanée & N’evergreen “In A Moment Like This”

Tylsähköä radiopoppia. Häntäpäähän.

28.5.2010 13:47

OPA päässä, kirjaimellisesti

Terveisiä Oslosta! Täällä on huikeat viisutunnelmat.
 
Heti pressikeskukseen saavuttaessa toimittajalle jaetaan kasa fanikamaa. On sinkkua, dvd:tä, fanikirjaa…Kaikista huikein on kuitenkin OPA-pipo! Aion kulkea koko viikonlopun se päässä.
 
Norjalaiset tuntuvat olevan aidosti pahoillaan, ettei Suomi ja Kuunkuiskaajat selviytynyt finaaliin. Ainakin ensimmäinen norjalainen, jonka kanssa juttelin, harmitteli, ettei voinut äänestää Suomen semifinaalissa. Kuunkuiskaajat oli ollut hänen suosikkinsa. Oli kuulemma “shokki” kaikille ettei se selviytynyt loppukilpailuun.
 
Kohta on alkamassa finaalin kenraaliharjoitus. Se on täysin sama show kun huomenna illalla suora lähetys. Mahtavaa nähdä se livenä!

27.5.2010 23:10

Vuoden iloisin yllätys: Kypros finaalissa!

Olipas jännittävä tämä toinen semifinaali! Ja mitkä lopputulokset: HUIKEAN HYVÄT! Juuri kukaan ei uskonut Kyproksen finaalipaikkaan, mutta itse rakastin kyseistä biisiä. Kiljuin ja pompin tasajalkaa, kun Kyproksen nimi tosiaan tuli finaalikuoresta. Ihanaa, mahtavaa, huikeaa! Toivottavasti kappale Life looks better in spring pärjää myös finaalissa.

Huomenna aamulla lennän Osloon viisutunnelmiin. Kyproksen lisäksi kannatan Kreikkaa, Serbiaa, Turkkia ja Ranskaa. Toivottavasti joku näistä voittaa.

27.5.2010 22:38

Nämä maat menevät toisesta semistä jatkoon (toivottavasti)

Kolmen hengen raatimme haluaa toisesta semifinaalista seuraavat maat jatkoon. Huomioitavaa on, että ennakkosuosikkeihin kuuluva Ruotsi ei saanut raadilta pisteen pistettä. Taso oli kovempi kuin ensimmäisessä semifinaalissa ja pisteet jakaantuivat tasaisemmin.

1. Romania 26 pistettä (12+8+6)
2. Turkki 25 pistettä (7+6+12)
3. Israel 20 pistettä (0+12+8)

4. Kypros 16 pistettä (2+4+10)
5. Armenia 15 pistettä (8+7+0)
6. Alankomaat 14 pistettä (4+10+0)

7. Georgia 13 pistettä (5+5+3)
8. Azerbaidžan 12 pistettä (10+0+2)
9. Irlanti 9 pistettä (0+3+7)
10. Tanska 7 pistettä (3+0+4)

26.5.2010 13:30

Kreikka tai Serbia voittakoon

Ei mennyt kaikki kuin Strömsössä eilen…Itse voin rehellisesti sanoa olleeni 110-prosenttisen varma Suomen finaalipaikasta ensimmäisen semifinaalin jälkeen. Mutta aina ei voi voittaa. Suomi on ollut finaalissa Lordin voiton jälkeen joka vuosi. Jossain vaiheessa voittoputken oli katkettava. Ja se tapahtui nyt.

Suuria vääryyksiäkin tapahtui. Bosnia-Hertsegovina ei missään nimessä olisi kuulunut finaaliin. Persoonatonta rokkia, ei mitään uutta. Kappaleesta kertoo jotain, että kukaan neljän hengen raadistamme ei antanut sille pisteen pistettä. Myöskin Venäjän finaalipaikkaa pidän todella kummallisena. Mutta suuri ja mahtava ei taida pudota finaalista, vaikka seisoisivat lavalla kolme minuuttia hiljaa.

Huhut Oslosta kertovat, että Belgiaa veikataan kovasti jopa voittajaksi. Tom Dice on söpö ja lahjakas laulaja, biisikin on ihan ok, mutta itse en näkisi sitä voittajana…Jos se menee ja voittaa, niin belgialaiset nauravat matkalla pankkiin.

Itse olen ehdottomasti Kreikan ja Serbian leireissä. Pitääkin hankkia jostain maiden liput perjantaiksi, jolloin lähden Osloon. Toivottavasti toinen näistä maista vie koko potin!

Huomenna on sitten toinen semifinaali. En kestä, jos Ruotsin umpitylsä tuutulaulu menee finaaliin, mutta Suomen raikas ja reipas meininki jäi rannalle. Toisaalta, sitä Belgiaakin veikkaillaan jopa voittajaksi, joten Anna Bergendahl lienee helposti loppukilpailussa.

25.5.2010 22:40

Nämä maat menevät finaaliin!

Neljän ihmisen raatimme äänesti seuraavat maat finaaliin. Pisteytyksenä käytettiin viisukäytäntöä 12-10-8-7-6-5-4-3-2-1.

1. Kreikka 40 pistettä (12+12+12+4)
2. Serbia 35 pistettä (10+10+10+5)
3. Suomi 30 pistettä (8+8+6+8)

4. Moldova 24 pistettä (5+0+7+12)
5. Islanti 23 pistettä  (6+7+0+10)
6. Valko-Venäjä 16 pistettä (7+0+8+1)

7. Slovakia 12 pistettä (4+6+2+0)
8. Belgia 12 pistettä (2+5+5+0)
9. Albania 11 pistettä (0+4+0+7)
10. Viro 9 pistettä (3+2+4+0)

Lisäksi hajapisteitä saivat: Venäjä, Portugali, Malta ja Makedonia.

25.5.2010 12:47

Tänään saa viisuhössöttää!

Nyt se sitten on viimein täällä: viisufanin joulu! Tänään on vuorossa ensimmäinen semifinaali, jossa Suomen ihanat Kuunkuiskaajat kilpailevat numerolla 5. Itse pitäisin finaalipaikkaa lähes varmana, kuin myös norjalainen Dagbladet-lehti, joka julistaa kannessaan, kuinka Kuunkuiskaajien tytöt menevät loppukilpailuun. MAHTAVAA!

Viisuhattaraa voi seurata suorana lähetyksenä Ylen TV2:lta kello 22 alkaen. Nauttikaa!

19.5.2010 10:45

Suomi on lasten suosikki!

Erään teorian mukaan euroviisuissa äänestävät vain lapset. Jos tämä pitää paikkansa, Suomi on vahvoilla.  YouTubessa leviää nimittäin video, jossa 5-vuotias slovakialaispoika Timur hoilaa antaumuksella Kuunkuiskaajien edustusviisua Työlki ellää.  Oikeasti Timur ei osaa sanaakaan suomea, mutta sepä ei häntä hidasta.

Katso huikea performanssi tästä.